tiistai, 22 lokakuun

Savun hengittämisen aiheuttamien kuolemien kerrotaan olevan nousussa erityisesti Australiassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja osissa Aasiaa.

Metsäpalojen aiheuttama savusaaste voi jatkossa aiheuttaa jopa 12 000 ylimääräistä kuolemaa vuosittain, tuore tutkimus kertoo.

Tutkimuksen mukaan lähes 100 000 ihmistä on 2010-luvulla kuollut vuosittain hengitettyään tulipaloista aiheutunutta savua, joka sisältää PM2,5-pienhiukkasia. Kyseiset hiukkaset voivat hengittämisen jälkeen tunkeutua ihmisen keuhkoihin ja verenkiertoon.

Nyt Nature Climate Change -lehdessä julkaistu japanilaistutkijoiden johtama selvitys on löytänyt yhteyden ilmastonmuutoksen ja metsäpalojen aiheuttamien PM2,5-hiukkasten hengittämisestä johtuvien kuolemien lisääntymisen välillä.

Tutkijoiden mukaan metsäpalojen terveysvaikutuksia ihmisille on saatettu tähän asti aliarvioida, sillä paloissa syntyneet hiukkaset ovat hengitettyinä poikkeuksellisen myrkyllisiä.

Erityisesti savusaasteesta johtuvien kuolemien kerrotaan olevan nousussa Australiassa, Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja osissa Aasiaa.

Erillinen, brittiläisten ja belgialaisten tutkijoiden johtama tuore tutkimus puolestaan varoittaa ilmaston lämpenemisen lisäävän metsäpalojen riskiä erityisesti Australiassa, Siperiassa ja Afrikan savanneilla.

Jaa.
Exit mobile version