Tutkijat selvittivät muistisairaiden läheisten kokemuksia hoitoon pääsystä. Myös ympärivuorokautisen hoidon laatu herättää huolta.
Heinimaija Hirvonen,
Helmi Soininvaara
Ympärivuorokautista hoitoa tarjotaan muistisairaalle Suomessa usein liian myöhään, osoittaa tuore tutkimus.
Turun, Tampereen ja Helsingin yliopistojen tutkijat haastattelivat pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavien hoivakotiasukkaiden läheisiä. Haastattelututkimuksessa selvitettiin, miltä hoitoon pääsy ja saatu hoito näyttävät Suomessa läheisten silmin.
Tutkimus osoittaa puutteita sekä ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyssä että hoidon laadussa.
Haastattelujen perusteella hoitoon pääseminen edellyttää usein paitsi mittavia hoidontarpeita, myös jo todentuneita riskejä. Monesti ympärivuorokautista hoitoa oli myös edeltänyt yksi tai useampi sairaalajakso.
– Useat haastateltavat kertoivat, miten hoitoon pääsee vasta, kun riskit ovat jo realisoituneet eli jotakin pahaa on jo tapahtunut. Pahimmassa tapauksessa hoivakotipaikka on järjestynyt vasta sitten, kun omaishoitaja on menettänyt oman terveytensä, Turun yliopiston tutkija Jenny Paananen kuvailee.
Myös hoidon laadussa parannettavaa
Hoitopaikan saaminen ei myöskään kaikkien kohdalla johtanut tarpeita vastaavaan hoitoon. Läheisten kokemuksissa hoidon laadusta oli suuria eroja. Eniten oltiin huolissaan perustarpeiden toteutumisesta.
Tutkimuksen mukaan pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavien hoidossa on havaittavissa hoivaköyhyyden merkkejä. Hoivaköyhyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö tarvitsee palveluita, mutta ei tarpeestaan huolimatta saa niitä.
Havainto on huolestuttava, sillä ympärivuorokautista hoitoa ollaan Suomessa vähentämässä entisestään kustannusten säästämiseksi. Yle kertoi aikaisemmin tällä viikolla, että asiakaspaikkoja ollaan vähentämässä noin kahdella tuhannella vuoteen 2030 mennessä.
– Olemme tutkijoina valtavan huolissamme varsinkin, kun tiedetään, että ikääntyneiden ja muistisairaiden määrä kasvaa. Tämä tarkoittaa, että yhä useampi jää vaille tarvitsemaansa hoitoa, ja omaiset ovat entistä uupuneempia. Tämä näkyy varmasti myös hoitajien jaksamisessa, koska he joutuvat tätä kaikkea päivittäisessä työssään todistamaan ja ratkaisemaan näitä asioita, Paananen muistuttaa.
