Työtuomioistuin antoi asiassa ratkaisun eilen. Kiistaa palomiesten varallalolosta käydään samanaikaisesti eri oikeuslaitoksissa.
Kuopion kaupunki ja muut pohjoissavolaiset kunnat joutuvat maksamaan miljoonien eurojen korvaukset niin sanotussa palomiesten varallaolokiistassa. Työtuomioistuin antoi asiasta ratkaisun eilen.
Työtuomioistuimen päätös koskee 26:ta henkilöä, jotka kuuluivat Pohjois-Savon pelastuslaitoksen henkilökuntaan. Heistä valtaosa on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n jäseniä.
Korvaussumma on yhteensä lähes 5,4 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen palomiehen saama korvaus on yli 400 000 euroa.
Työnantaja joutuu maksamaan suurkorvaukset, koska pelastuslaitos on soveltanut varallaoloa, vaikka kyse on ollut työajasta. Korvausrahat maksavat alueellisessa pelastustoiminnassa ennen hyvinvointialueiden aloittamista mukana olevat kunnat. Summa siis jakaantuu pohjoissavolaisten kuntien kesken. Suurin maksaja on Kuopion kaupunki.
Työtuomioistuin tarkasteli eilisissä ratkaisuissaan varallaolotapauksia vuosilta 2013–2021. Työtuomioistuimen päätöksiin ei voi hakea muutosta valittamalla.
Varallaolon korvauskiistassa on useita eri osia ja vaiheita, joita on käsitelty työtuomioistuimessa, käräjäoikeudessa ja hallinto-oikeudessa. Ratkaisuista on käynnissä valitusprosesseja, esimerkiksi yhdestä käräjäoikeuden antamasta ratkaisusta on valitettu Itä-Suomen hovioikeuteen.
Varallaolossa on ollut kyse päiväpaloasemien lähtövalmiudesta virka-ajan ulkopuolella. Pelastuslaitos piti varallaoloa virkaehtosopimuksen mukaisena toimintana, eikä sitä laskettu mukaan työaikaan. Vastaavia oikeusjuttuja on käyty eri puolilla Suomea.