Klisee tai ei, juttu on pakko aloittaa karjalanpiirakoista.
Pieta Kiviranta ei useinkaan ostele niitä kauppojen paistopisteiltä.
Leivinuunia ei kaupunkiasunnossa ole, mutta hän nostaa sähköuunin lämmön tappiin ja paistaa karjalanpiirakat siinä.
– Ei tästä kovin kauan ole, kun viimeksi leivoin piirakoita, hän sanoo.
– Kyllä ne sähköuunillakin onnistuvat, kun uunin laittaa täysille, 250–270 asteeseen.
Aika harva Helsingin Kalliossa asuva kaksikymppinen paistelee karjalanpiirakoita, mutta Pietalle ne ovat tavallinen osa elämää – myös muusta syystä kuin siitä, että hän sattuu olemaan keväällä Perhosta valmistunut kokki.
Toisen maailmansodan seurauksena yli 400 000 karjalaista joutui jättämään kotinsa Karjalan kannaksella ja luomaan uuden elämän muualla Suomessa.
Tällä hetkellä peräti noin 1,5 miljoonalla suomalaisella on juuria rajantakaisessa Karjalassa.
Äidin puolelta Pietan juuret tulevat Säkkijärven Nisalahdesta. Isän suku on Salmista.
Diginatiivit kiinnostuneita karjalaisista juuristaan
Kiinnostus karjalaisia juuria kohtaan ei ole hiipumassa, oikeastaan päinvastoin. Karjalaiset juuret kiinnostavat ja puhuttavat kotiseutuyhdistyksissä, somessa, sukututkimuspiireissä. Tieteellistä tutkimustakin tehdään.
Karjalan Liitossa on edelleen yli 300 rajantakaisiin kyliin ja kaupunkeihin liittyvää jäsenyhdistystä.
Onko karjalaisuus vain kaihoa johonkin, jota ei koskaan saa takaisin?
Eeva Riutamaa on tutkinut evakkolasten tunnemuistoja. Muutama vuosi sitten ilmestyi Hellä Neuvonen-Seppäsen väitöskirja sotien jälkeen syntyneiden evakkojen lapsista.
Väitöskirjatutkija Pirja Hyyryläisen mukaan kolmannen sukupolven evakoiden on helpompi lähestyä karjalaisia juuriaan kuin vanhempiensa. Suurin osa heistä kun on lapsuudestaan saakka tietoteknikkaa käyttäneitä diginatiiveja, joka pystyvät helposti etsimään tietoja verkosta.
Erityisesti Instagramissa nuoret tutkivat ja tulkitsevat karjalaista sukuperintöään. Karjalaisuuteen liittyviä Facebook-ryhmiä on myös perustettu vilkkaasti.
Hyyryläisen mukaan 20–30-vuotiaat ovat aivan uudella tavalla kiinnostuneet karjalaisuudesta ja oman suvun historiasta.
Evakkokarjalaisuus siis muuttaa muotoaan, mutta näyttää pysyvän merkityksellisenä. Jokainen sukupolvi toteuttaa karjalaisuuttaan omalla tavallaan.
Kotiseutumatkalla tuntui epäreilulta
Lapsena Pieta Kiviranta pääsi mukaan kotiseutumatkalle Säkkijärvelle. Matkalla käytiin katsomassa myös ukin vanhaa kotitaloa. Siitä oli enää kivijalka jäljellä. Päälle oli rakennettu toinen talo.
Jotain alkuperäistäkin löytyi. Maakellarissa oli vanha ovi jäljellä.
– Se kaikki tuntui jotenkin tosi epäreilulta, sanoo Pieta.
Lapsena hän ajatteli, että totta kai Säkkijärvi kuuluisi Suomelle.
– Paikasta ei ollut pidetty kovinkaan hyvää huolta. Siellä kohtasi kaksi tosi erilaista maailmaa.
Lapsena hän ajatteli, että totta kai Säkkijärvikin kuuluisi Suomelle ja Suomelle se pitäisi saada takaisin.
– Nykyään mietin ehkä enemmän, mikä sen hinta olisi.
Mitä on nykykarjalaisuus?
Kivirannan perheessä on karjalaisuutta vaalinut varsinkin Pietan äiti, joka on ollut mukana Karjalan Liiton ja Säkkijärvi-säätiön toiminnassa. Tänä vuonna äiti houkutteli Pietan mukanaan seuran juhlaan.
– Oli yllätys, kun minut nimettiin siellä Vuoden nuoreksi säkkijärveläiseksi.
Seura valitsee joka vuosi jonkun säkkijärveläiset juuret omaavan ja perinnöstään kiinnostuneen nuoren kantamaan titteliä.
Se on kuin kurkistus tulevaisuuteen.
Mutta mitä se voisi olla?
Onko karjalaisuus vain kaihoa johonkin, jota ei koskaan saa takaisin? Voiko olla karjalainen tässä ja nyt ilman että kokee, että jotain jää täyttymättä?
Karjalan kannaksen evakot alkavat olla iäkkäitä tai siirtyneet tuonilmaisiin, kuten karjalaiset itse sanovat. Heidän jälkeläisensä kantavat karjalaisuutta omalla tavallaan tai ovat kantamatta.
Z-sukupolven karjalainen
Mitä voi olla vuonna 2001 syntyneen Z-sukupolveen kuuluvan, Helsingin Kalliossa asuvan nuoren karjalaisuus?
– Itse koen niin, että se karjalaisuus on minussa jotain sisäänrakennettua, Pieta sanoo.
– Mielentila. Se, että toimii tietyllä tapaa vaikka huomaamattaan ja vasta sitten ymmärtää, että se tulee sieltä jostakin, sukupolvien yli. Sanotaan nyt vaikka sellainen pärjäämisen kulttuuri. Ei tarvitse auttaa, kyllä minä tästä nyt kannan kolme halkokoria kerralla. Ei minulla liity karjalaisuuteen mitään tyhjyyden tunnetta, en kaipaa mitään fyysistä paikkaa.
Nousevatko juuret koskaan puheeksi ikätovereiden kanssa?
– Kyllä, itse asiassa tässä ihan hiljattainkin.
Aika moni on maininnut Pietalle, että heillä on karjalaisia juuria.
– Vaikka en lähde mihinkään illanviettoihin tyyliin no niin, tänään etsin neljä uutta ihmistä, jotka ovat evakkojen jälkeläisiä, niin selkeästi vedän puoleeni sellaisia keskusteluja. Voi tietysti olla, että Etelä-Karjalan murrekin ohjaa jutun siihen suuntaan.
Pieta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Luumäellä, Etelä-Karjalassa.
– Mie ja sie vääntyy puheessa edelleen, hän sanoo.
”Hyökkäyssota muutti asioita”
Onko Pietan sukupolvi kenties viimeinen, jolla evakot ja karjalaisuus merkitsevät jotain?
– Voihan se niinkin olla, sanoo Pieta.
– Mutta kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan, muutti se vähän asioita.
Ehkä oman suvun menneisyyden pohtiminen on myös tapa käsitellä sodan julmuutta.
Pieta Kiviranta
Pietan kokemuksen mukaan Ukrainan sodan alettua ovat nuoret alkaneet enemmän pohtia omia juuriaan ja esivanhempiensa läpikäymiä asioita. Lähellä käytävä sota muistuttaa siitä, ettei toisesta maailmansodasta ole kovinkaan pitkä aika.
– Ehkä oman suvun menneisyyden pohtiminen on myös tapa käsitellä sodan julmuutta, pohtii Pieta.
– Voi myös olla, että Ukrainan sota vaikuttaa niin, että vanhemmat ja isovanhemmat puhuvat lapsille enemmän menneisyydestä ja oman sukunsa kokemuksista.
Ylpeys, haikeus ja toivo
Jos Pieta Kivirannan pitäisi valita kolme karjalaisuuden hänessä esiin nostamaa tunnetta, olisivat ne ylpeys, haikeus ja toivo.
Toivo liittyy tulevaisuuteen ja siihen, että kaiken pystyy aina rakentamaan uudelleen.
Ei ole jääty rypemään sinne menetysten maailmaan.
Pieta Kiviranta
– Vaikka melkein kaikki elämässä muuttui, evakot pystyivät rakentamaan meille tuleville sukupolville turvallisia kasvualustoja, Pieta sanoo.
– Totta kai sieltä tulee myös kaikenlaisia ylisukupolvisia kokemuksia ja tunteita, mutta kuitenkaan ei ole jääty rypemään sinne menetysten maailmaan, vaan elämässä on siirrytty eteenpäin.
Lue myös: ”Ukki on aina sanonut, että pitää tietää, mistä tulee” – karjalaiset juuret kiinnostavat evakoiden lastenlapsia
Kun evakot tulivat 80 vuotta sitten, osa sai hyvän vastaanoton, osa joutui huonosti kohdelluksi ja vaikeni vuosikymmeniksi
