sunnuntai, 12 toukokuun

Tämä on ensimmäinen kerta, kun sodassa seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneille maksetaan korvauksia jo ennen kuin konflikti päättyy.

Venäläissotilaiden raiskaamille ukrainalaisille maksetaan lähiviikkoina ensimmäiset korvaukset, kertoo Ukrainan presidentin puoliso Olena Zelenska brittilehti The Guardianin mukaan.

Parhaillaan kootaan noin 500 seksuaalisen väkivallan uhrin listaa korvausten maksamiseksi. Uhreille luvataan myös terveydenhoito- ja psykologiapua.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun uhreille maksetaan korvauksia konfliktin yhä jatkuessa. Zelenska totesi maaliskuussa asiasta järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa, etteivät uhrit voi odottaa perinteistä korvaustapaa eli sitä, että sota loppuu tai Venäjä suostuu maksamaan korvauksia.

Korvaushanketta hallinnoi Ukrainan kanssa Global Survivors Fund -rahasto. Se maksaa korvauksia valtioilta saamistaan lahjoituksista. Ukrainan parlamentin ihmisoikeuskomissaari kertoi kuun puolivälissä, että kukin uhri saisi noin 3 000 euroa.

Rahasto arvioi, että venäläissotilaat ovat tehneet hyökkäyssotansa aikana seksuaalista väkivaltaa tuhansille ukrainalaisille. Tarkka määrä ei ole tiedossa, koska useimpien uhrien uskotaan jättävän kertomatta kokemastaan. He eivät usein saa yhteisöltä ymmärrystä.

Seksuaalista väkivaltaa konflikteissa selvittävä YK:n erityisedustaja Pramila Patten on syyttänyt Venäjää raiskauksen käyttämisestä sotilaallisena strategiana.

Global Survivors Fundin johtaja Esther Dingemans toteaa, ettei kyse ole vain korvauksista, vaan uhreille on tärkeää myös kokemiensa julmuuksien tunnustaminen.

Dingemansin mukaan Ukraina on tehokkaasti pyrkinyt poistamaan häpeää, joka seksuaalisen väkivallan uhreihin on usein liitetty. Hän kiittää erityisesti Zelenskaa asian pitämisestä esillä sekä parlamentin käsittelyssä olevia lakeja. Ne määrittelisivät konflikteissa tehdyn seksuaalisen väkivallan erilliseksi rikokseksi ja perustaisivat kansallisen rekisterin tapausten kirjaamiseksi.

Rahaston mukaan monissa maissa miehet harvoin hakevat apua jouduttuaan konflikteissa seksuaalisen väkivallan uhreiksi, mutta Ukrainassa on ollut toisin: myös monet miehet ovat nousseet vaatimaan oikeutta.

Global Survivors Fund puolustaa konflikteissa seksuaalista väkivaltaa kokeneiden oikeuksia. Rahaston perustivat vuonna 2019 Nobel-palkitut lääkäri Denis Mukwege ja Nadia Murad, jotka ovat toimineet seksuaalisen väkivallan kitkemiseksi konflikteissa.

Jaa.
Exit mobile version