torstai, 5 joulukuun

Valiokunta arvioi mietinnössään myös ensi kertaa valtioneuvoston linjauksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta Nato-jäsenenä.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta sai keskiviikkona valmiiksi mietintönsä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, tiedottaa eduskunta.

Kerran vaalikaudessa annettavan selonteon mietintö on yksimielinen.

– Mietintöä käsitellessään valiokunta kävi perusteellista keskustelua Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisistä kysymyksistä. Keskustelu oli hyvähenkinen, minkä yksimielinen lopputuloskin osoittaa, toteaa valiokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman (kok.) tiedotteessa.

Valiokunta arvioi mietinnössään myös ensi kertaa valtioneuvoston linjauksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta Nato-jäsenenä.

Valiokunta korostaa mietinnössään muun muassa, että Suomen heikentynyt turvallisuusympäristö edellyttää Naton puolustuksen ja pelotteen vahvistamista erityisesti Naton itäisellä ja pohjoisella sivustalla.

Jaa.
Exit mobile version