perjantai, 4 lokakuun

Riistakeskuksesta kerrotaan, että vastaavissa tilanteissa pitää tehdä kuin Kellola ja soittaa hätäkeskukseen.

Tanja Heikkonen,

Juha Hintsala

Pyörälenkillä susihyökkäyksen kohteeksi joutunut Unto Kellola ja Reetu-koira kertovat säikähtäneensä aika lailla törmättyään suurpetoon keskellä rauhaisaa omakotialuetta Raahessa.

Yle uutisoi Raahen susihyökkäyksestä tiistai-iltana. Hyökkäys tapahtui Raahen Honganpalossa, kun susi hyökkäsi yllättäen pusikosta koiran kimppuun. Se ei kuitenkaan purrut koiraa, vaan katosi metsän pimeyteen, kertoo Unto Kellola.

– Siinä tuli saatapeitä varmaan aika isolla äänellä, mutta kai se totteli, kun kaikkosi tästä pois.

Kellola kaatui rytäkässä ja loukkasi hieman itseään. Reetu-koira selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

Kellola ilmoitti tapauksesta hätäkeskukseen. Petoyhdyshenkilö löysi myöhemmin tapahtumapaikalta suteen viittaavia kookkaita tassun- ja kynnenjälkiä.

Pitkän metsästyskokemuksensa pohjalta Kellola kertoo itse pitävänsä varmana, että kyseessä oli susi.

Tapaus ei ole ainut laatuaan

Pohjanmaan riistapäällikkö Mikael Luoma kertoo, että vastaavia tapauksia on tullut vuosien varrella vastaan. Tämänkaltaiset koiran ja suden kohtaamiset ovat kuitenkin harvinaisia.

Juuri kyseistä kohtaamista Luoma ei osaa arvioida, mutta vastaa yleisellä tasolla. Hänen mukaansa vastaavissa tapauksissa voi olla kyse nuoren suden uteliaisuudesta, tai sudelle tavanomaisesta reviirikäyttäytymisestä.

– Sudet tappavat meillä 50–60 koiraa vuosittain. Sudet kokevat koiran reviirillään kilpailijaksi, ja pyrkivät hätistämään kilpailijan reviiriltään tai tappamaan. Tämä on sudelle aika luontaista käytöstä, näin ne toimivat susireviirillä vierasta suttakin kohtaan.

Luoma kertoo, että Raahen alueella ja lähellä on ollut susireviirejä, ja nuoret sudet voivat liikkua reviirin ulkopuolella. Susitilanne selviää paremmin, kun lumi tulee maahan.

Vastaavaan tilanteeseen joutuville Luoma antaa neuvoksi perääntyä hitaasti, jos susi lähestyy. Tällaisissa tapauksissa tulisi ilmoittaa hälytyskeskukseen.

– Poliisilla on omat toimintaohjeet, miten tämmöisissä vakavaa vaaraa aiheuttavissa tilanteissa toimitaan.

Jaa.
Exit mobile version