Autoliitto suosittaa hankkimaan autoon turvaveitsen ja -vasaran. Onnettomuustietoinstituutin tutkinta voi kestää jopa vuoden.
Tieltä ulosajo on Suomessa tyypillinen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Auton suistuminen vesistöön on harvinaisempaa.
Toissaöinen Nurmijärven liikenneonnettomuus, jossa neljä nuorta menetti henkensä, on tutkinnassa Itä-Uudenmaan poliisilla sekä Onnettomuustietoinstituutilla (OTI), jonka työryhmä aloitti työnsä samaan aikaan poliisin kanssa.
Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkarin mukaan Nurmijärven tapauksesta harvinaisen tekee se, että ajoneuvo suistui vesistöön.
– Erilaisiin vesistöihin suistumisia on toki ollut, mutta tätä ei tyypillisenä onnettomuutena voi pitää, Parkkari sanoo.
Hänen mukaansa veden varaan joutuneesta autosta on vaikea päästä pois.
– Ajoneuvon asento saattaa olla haastava ja koska onnettomuus tulee yllättäen, ei onnettomuuteen joutunut ole valmistautunut siihen, että autosta pitää päästä autosta nopeasti ulos.
Autossa voi myös olla pimeää, eivätkä sähkölaitteet välttämättä toimi. Veden ulkopuolinen paine voi myös estää avaamasta ovia. Parkkari huomauttaa, että tavallisesti ihmisillä ei ole kokemusta tai harjoitusta vastaavien tilanteiden varalle.
– Nämä eivät kuulu esimerkiksi mihinkään suoraan harjoitteluun ajo-opetuksessa, hän sanoo.
Miten uppoavasta autosta pääsee ulos
Kalle Parkkarin mukaan on oleellista, että turvavyöt ovat aina liikkuvassa autossa käytössä.
– Jo sen takia, että on toimintakykyinen, kun auto kierähtää ympäri. Muutoin on riski, että lyö päänsä ja menee tajuttomaksi, Parkkari sanoo.
Hänen mukaansa henkilön pitää suojata itseään käsillä, että ei satuta päätään turvavyötä irrottaessa.
– Turvalaitteiden käyttö on pitkälti edellytys, jotta on toimintakykyinen suistumisen jälkeen. Sen jälkeen alkavat haastavat hetket.
Tutkintatyöryhmän tavoite on säästää henkiä tulevaisuudessa
Poliisi keskittyy tapauksessa syyllisyys- ja vastuukysymysten selvittämiseen, kun taas Onnettomuustietoinstituutin vastuulla on liikenneturvallisuuden parantamiseen.
– Lautakunta antaa tutkinnan perusteella parannusehdotuksia liikenneturvallisuustoimijoille, sanoo liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.
Työryhmä tutkii Nurmijärven onnettomuuden ajoneuvoa, sen teknisiä ominaisuuksia ja turvajärjestelmiä, sekä tien ominaisuuksia ja kunnossapitoa.
– Pyrimme myös tutkimaan kuljettajan toimintaa ja ajokykyä, Parkkari sanoo.
Ryhmätyö kestää seitsemästä kuukaudesta vuoteen, ja sen tavoitteena on vähentää liikennekuolemia ja vakavia loukkaantumisia.
Onnettomuustietoinstituutilla on Suomessa kaksikymmentä riippumatonta tutkijalautakuntaa, jotka tutkivat kaikki kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet. Tutkijalautakunnassa on erilaisia asiantuntijoita, kuten ajoneuvo- ja liikennetekniikan, poliisitoimen ja lääketieteen osaamista.
Tutkintaryhmä aloittaa paikkatutkinnan onnettomuuspaikalla ja tekee taustatutkimusta tapahtumasta sekä arvioi tapaukseen johtaneita tekijöitä ja seurauksia. Kun tutkinta on päätetty, siitä tehdyissä raporteissa ehdotetaan parannustoimia liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
Korjattu 5.1.2024 kello 19.47: Jutun leipätekstissä puhuttiin Nummelasta kahdessa kohtaa. Kohdat korjattu Nurmijärveksi.