Moottorisaha jyrähtää käyntiin, mutta vain parin metrin päähän laskeutuu riekko. Se ei säikähdä koneen voimakasta pärinää, vaan alkaa rohkeasti kommentoida tilannetta raakkuen.
Inarin Angelissa asuva Ursula Länsman sai viime syyskuussa erikoisen ystävän.
Kesy riekko ilmestyy paikalle aina, kun pihalla tehdään meluisia töitä. Lintu viihtyy ihmisten seurassa.
– Me kutsutaan sitä työnjohtajaksi. Nyt olemme keksineet myös nimen ”Raukku”, Ursula Länsman kertoo ja viittaa linnun pitämään ääneen.
”Työnjohtaja” saapui syksyllä
Ensimmäisen kerran riekko ilmestyi Länsmanin ja tämän puolison pihaan 17. syyskuuta.
Länsmanin puoliso oli tullut ulkoa ja kehottanut ottamaan koirat sisälle, koska ulkona oli ollut riekko. Puoliso meni ulos seisoskelemaan ja Länsman kuvasi, kun riekko oli pihalla ensi kertaa.
– Sen jälkeen riekko on ollut täällä lähes päivittäin, Länsman muistelee.
”Raukku” hakeutuu erityisesti meluisiin paikkoihin ja seuraa ihmisiä puuhissaan. Sen takia alkuun riekkoa alettiinkin kutsua työnjohtajaksi.
Mietin, että onko se sairas. Mutta ei se tuntunut olevan. Sillä on niin paljon juttuja, että sen täytyy päästä niitä kertomaan.
Ursula Länsman Raukun ensikohtaamisest
Hälinä ja hulina vetoavat
Ursula Länsman on ammatiltaan poronhoitaja ja työnkuvaan kuuluu paljon luonnossa kulkemista sekä muita ulkohommia.
– Silloin se tulee varmimmin, jos melutaan oikein kovaa ulkona. Se tykkää moottorisahasta, kelkasta, autosta ja ihmisistä, Länsman kuvailee.
Riekon kesyys on yllättänyt myös muut alueen asukkaat. Lintu liikkuu vapaasti ihmisten lähellä ja seuraa heitä.
– Joulun aikaan siskoni perheineen oli kylässä ja Raukku oli siinä seuranamme. Kun lapset lähtivät hakemaan joulupuuta, niin Raukku lähti mukaan. Se lensi heidän mukanaan, Länsman kertoo.
Riekon käytös ei ole aina ystävällistä, vaan sillä on myös hieman hyökkääviä piirteitä.
– Se saattaa vähän napata takista, paidasta tai hanskoista, mutta se ei puraise kovaa. Se ei pistä, vaan yrittää vaan napata kiinni, Länsman selittää.
”Hullut riekot” on tunnettu ilmiö
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Andreas Lindénin mukaan kyseessä on harvinainen mutta tunnettu luonnollinen tapahtuma, niin sanottu ”hullu riekko”.
Kanalintujen ”hulluutta” tavataan paremmin metsojen keskuudessa.
– Hulluja riekkojakin esiintyy silloin tällöin. Kyse on periaatteessa samasta ilmiöstä, Lindén selittää.
Tyypillistä ”hullulle riekolle” on, että se ei pelkää ihmistä ja saattaa jopa hakeutua ihmisen seuraan. Tämä liittyy koiraslintujen hormonitoimintaan ja soidinkäyttäytymiseen.
– Ne ovat kukkoja, eli koiraita, joilla hormonit hyrrää. Testosteronitasot ovat korkeat, mutta liian vähän virikkeitä sen innokkuuteen nähden, Lindén kertoo.
Ei mikään ohimenevä ilmiö
Länsman kertoo, ettei kyseessä ole ensimmäinen kesy riekko alueella. Vastaavia tapauksia on hänen mukaansa nähty aiemminkin.
– Olen kuullut, että täällä on ollut kesy riekko. Tämä ei voi olla sama, sillä siitä on varmasti 20 vuotta aikaa. Eräällä miehellä oli kesy riekko, joka kulki hänen mukanaan. Silloin me ei meinattu uskoa tarinaa, mutta nyt on pakko, Länsman nauraa.
Tutkija Lindénin mukaan Raukku-riekon käytös ei ole vain ohimenevä ilmiö, vaan se voi toistua samalla riekolla vuodesta toiseen.
Kun sama yksilö on kerran aloittanut tällaisen käyttäytymisen, se saattaa ilmetä samalla riekolla myös tulevina vuosina.
Lindén kuitenkin rauhoittelee, ettei kesyn riekon kohtaaminen luonnossa ole vaarallista, vaikka varovaisuus onkin suositeltavaa. Tärkeintä on suojata itsensä ja erityisesti silmänsä, eikä tilanteesta hänen mukaansa ole syytä huoleen.

