Kevään edetessä huonekasvien sijoittelu voi mietityttää kasviharrastajia. Useimmat huonekasvilajikkeet viihtyvät Suomessa kesällä ulkona, kertovat STT:n haastattelemat kasviasiantuntijat. Huonekasveja kannattaa totuttaa ulkoilmaan noin toukokuusta alkaen.
Perinteisesti Suomessa on pidetty sisä- ja ulkokasveina esimerkiksi kliivioita. Ulkona menestyvät kuitenkin myös kaikki kaktukset, banaanikasvit ja orkideat.
Lasitettu parveke suojaa kasveja myrskyiltä, mutta voi olla turhan kuuma.

