Kirkkohallitus ei linjaa kirkkoihin soveltuvia tilaisuuksia tarkasti, vaan päätösvalta on paikallinen. Päätös tehdään yhdessä kirkkoneuvoston kanssa.
Evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole olemassa tiukkaa ohjeistusta siitä, millaisia konsertteja kirkoissa saa järjestää.
Pääperiaatteet toki ovat olemassa: Kirkkojärjestys määrää, että kirkoksi vihittyä tilaa pitää käyttää kirkon pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin.
Tästä voi tulkita, etteivät tilaisuudet saa olla ristiriidassa kristillisen uskon kanssa.
Varsinaisen päätöksen sopivista artisteista ja konserteista tekevät ainoastaan seurakunnan kirkkoherra ja kirkkoneuvosto yhdessä. Joskus lopputulokset herättävät paljonkin keskustelua.
Näin kävi vastikään, kun Alajärven seurakunta päätti kieltää muusikko Mikko Joensuun esiintymisen kirkossa osana Alvar Aalto -viikkoa. Artisti oli kertonut julkisuudessa, ettei hän enää uskonut Jumalaan.
Jumalanpalvelus- ja kasvatus -yksikön johtaja Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta korostaa, että tilaisuuksien järjestämisessä päätösvalta on paikallinen.
– Ehkä tämäkin tapaus kertoo siitä, että pyhyyteen ja arvokkaaseen käyttöön soveltuvasta on vaikea antaa tarkkaa ohjeistusta tai määräystäkään.
”Kynnys mieluummin matalalla kuin korkealla”
Joskus aiheesta otetaan yhteyttä myös Kirkkohallitukseen. Tällainen tapaus oli esimeriksi vuoden 2022 adventtina Paavalin seurakunnassa järjestetty sambakulkue messun alussa.
Yhteydenotot koskivat sitä, millaisissa asuissa ja millaisen musiikin tahdissa jumalanpalveluksessa olisi saanut esiintyä.
Kokkosen mukaan tunteet kuohahtivat hetkeksi, mutta rauhoittuivat melko pian. Hänen mukaansa keskusteluja kuitenkin kannattaa käydä.
– Kirkot on tarkoitettu eläviksi tiloiksi. Ne eivät ole museoita, vaan elävien seurakuntien koteja ja tiloja. Ne ovat myös kansalaisten ja kaikkien suomalaisten käytössä ja kynnyksen pitää olla mieluummin matalalla kuin korkealla.
Seinäjoella ohjelmisto pääosissa
Esimerkiksi Seinäjoen seurakunnassa kaikkeen kulttuuriin suhtaudutaan avoimesti, mutta esiintymisiä arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Artisti tai yhtye lähettää seurakuntaan etukäteen selvityksen ohjelmistostaan.
– Käyn sen aina läpi. Lähtökohtana on, että musiikillinen anti – laulujen sanat ja sisältö – ei muodosta ristiriitaa kirkon perussanomalle eli uskolle, sanoo Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Ari Auranen.
Hän on myös Alajärven seurakunnan entinen kirkkoherra.
Aurasen mukaan keskeistä on ohjelmiston sopivuus kirkkotilaan ja sen edustamaan pyhyyteen.
– Lähestyn tätä sisällöstä käsin. En niinkään ajattele esittäjän persoonaa.
Mikäli kirkkoherran ja kirkkoneuvoston näkemykset menisivät vastakkain, asian ratkaisee tuomiokapiotuli.
Joskus artistivalinnoista on jouduttu keskustelemaan. Näin on käynyt, kun esimerkiksi joulukonserttien esittäjien aatteellinen tai hengellinen tausta on mietityttänyt luvan myöntäjiä.
– Itse olen ajatellut, että jos laulujen sanoma istuu kirkkovuoden ajankohtaan, se on sopinut minulle.