perjantai, 5 joulukuun

Useimmille lapsille sylkinäytteen antaminen on nenänielunäytettä huomattavasti miellyttävämpää.

Sylkemällä annettu näyte voi toimia luotettavana vaihtoehtona perinteiselle nenänielusta otettavalle tikkunäytteelle lasten hengitystieinfektioiden diagnostiikassa.

Hengitystieinfektioita tutkitaan yleensä nenänielunäytteillä, jotka tulivat monille tutuiksi koronaviruspandemian aikana. Menetelmä on kuitenkin erityisesti lapsille epämukava.

Oulun yliopistollisen sairaalan lasten päivystyksessä tehdyn tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sylkinäytteet voisivat korvata nenänielunäytteet monissa tilanteissa.

Tutkimuksessa kerättiin hengitystieinfektion tai kuumeen vuoksi päivystykseen hakeutuneilta lapsilta yhteensä 850 sylki- ja nenänielunäytettä, Oulun yliopiston tiedotteessa kerrotaan.

Aiemmat vastaavan kokoiset sylkinäytetutkimukset lapsilla ovat kohdistuneet pääasiassa koronavirukseen.

– Hengitystieinfektioissa pyritään tunnistamaan erityisesti sellaiset virukset ja bakteerit, joihin on olemassa täsmähoito. Näitä ovat esimerkiksi mykoplasma, hinkuyskä ja influenssa, sanoo väitöskirjatutkija ja lastenlääkäri Ville Lindholm Oulun yliopiston tiedotteessa.

Tutkimuksen uusi löydös oli, että mykoplasmabakteeri löytyi syljestä erittäin hyvin.

Influenssavirusta havaittiin aineistossa vain vähän, mutta aiempien aikuistutkimusten perusteella myös se on todennäköisesti todettavissa sylkinäytteestä luotettavasti.

Sylkinäytteiden käyttöä puoltaa myös lasten kokemus: tutkimukseen osallistuneista 300 lapsesta vain kolme olisi valinnut mieluummin nenänielunäytteen.

– Haasteena on kuitenkin se, että aivan pieniltä lapsilta sylkinäytteen antaminen ei vielä onnistu, ja riittävän sylkimäärän kerääminen voi olla infektion väsyttämälle lapselle vaikeaa, Lindholm huomauttaa.

Share.
Exit mobile version