sunnuntai, 6 lokakuun

Tampereen Hervannassa tapahtui henkirikos perjantain vastaisena yönä. Tapahtunutta tutkitaan murhana.

Nikke Sillanpää,

Reeta Hytönen

Poliisi on kuulustellut Tampereen Hervannassa tapahtuneesta henkirikoksesta epäiltyjä miehiä.

Tutkinnanjohtaja Jani Ortamalan mukaan uhri ja kaksi epäiltyä eivät olleet täysin tuntemattomia toisilleen.

– He ovat tienneet toisensa, mutta ei mitään sen läheisempää suhdetta, Ortamala sanoo.

Epäilty henkirikos tapahtui perjantain vastaisena yönä 5. kesäkuuta, Hervannassa sijaitsevan kerrostalon yksityisasunnossa.

Asunnosta löytyi kuolleena noin 60-vuotias mies.

Teosta epäillään kahta noin 20-vuotiasta miestä.

Ortamalan mukaan poliisi koittaa selvittää tapahtumien kulkua ja henkilöiden osallisuuksia mahdollisimman tarkasti.

Ortamala ei kommentoi tapahtumien kulkua vielä tarkemmin.

Hän ei kommentoi vielä kuulustelujen sisältöä, tapaukseen mahdollisesti liittyviä aseita tai kuulusteltujen yhteistyökykyisyyttä.

Tapahtunutta tutkitaan murhana. Perusteena on rikoksen tekotapa ja poliisin muodostama kokonaiskuva tapahtumien kulusta.

Aamulehti uutisoi ensimmäisenä, että uhri ja epäillyt tunsivat toisensa.

Korjaus 7.7. kello 17.54: Aamulehti uutisoi asiasta lauantaina, ei sunnuntaina, kuten jutussa aiemmin virheellisesti luki.

Jaa.
Exit mobile version