maanantai, 24 maaliskuun

Poliisi on kertonut uusia tietoja keskiviikon henkirikoksesta. Tutkinnanjohtaja kertoo, että epäiltyä miestä on päästy kuulemaan.

Tampereen Ikurissa keskiviikkona tapahtuneesta henkirikoksesta on saatu uutta tietoa.

Poliisi kertoo, että tieto epäillystä rikoksesta tuli hätäkeskuspuhelun kautta.

Epäilty 42-vuotias mies otettiin kiinni yksityisasunnossa Karjakontieltä. Kiinniotto sujui rauhallisesti, eikä epäilty vältellyt tai vastustanut kiinniottamista.

Uhriksi joutunutta naista yritettiin elvyttää.

Mies ja nainen tunsivat entuudestaan. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Vesa Järvenpää ei ota kantaa heidän väliseen suhteeseensa.

Poliisi ei kommentoi myöskään rikoksen tekotapaa tai tekovälinettä.

Järvenpään mukaan epäiltyä on päästy kuulemaan. Tutkinnanjohtaja ei ota kantaa siihen, onko mies tunnustanut epäiltyä tappoa.

– Hän on antanut oman selityksen tapahtumien kulusta, Järvenpää kertoo Ylelle.

Poliisin mukaan esitutkinta on alussa. Sitä jatketaan muun muassa rikosteknisen tutkinnan keinoin ja kuulusteluilla.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen tänään todennäköisin syin epäiltynä taposta.

Vangitsemisistunto käytiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Pirkanmaan käräjäoikeuden sijaan.

Juttua täydennetty 21.3.2025 kello 14.56: artikkeliin lisätty tutkinnanjohtaja Vesa Järvenpään kommentit.

Jaa.
Exit mobile version