Poliisi on lopettanut esiselvityksen Sportin 16-vuotiaiden juniorijoukkueen tapauksessa. Junior-Sportin toiminnanjohtajan mukaan näyttöä vakavasta eettisestä rikkeestä ei löytynyt.
Pohjanmaan poliisi ei aloita esitutkintaa liittyen epäiltyihin eettisiin rikkomuksiin Vaasan Sportin U16-joukkueen toiminnassa.
Vaasan Sport teki joulukuun lopussa tutkintapyynnön poliisille juniorijoukkueessaan ilmenneestä toiminnasta. Sport kuvasi tapahtumia ”vakaviksi eettisiksi rikkomuksiksi”, mutta ei avannut tarkemmin, mistä oli kyse.
Poliisi kertoo puhuttaneensa asianosaisia. Selvitysten perusteella poliisi katsoo, että syytä epäillä rikosta ei ole.
Pohjanmaan poliisi välitti perjantaina iltapäivällä medialle Junior-Sportin toiminnanjohtajan Jukka Leinon kommentin tutkinnan lopettamisesta:
– Poliisin kanssa käymiemme keskustelujen pohjalta on käynyt selväksi, että saamamme tieto joukkueessa tapahtuneesta vakavasta eettisestä rikkeestä ei ole toteutunut. Näyttöä siitä, että vakava rike olisi tapahtunut, ei ole löytynyt. On kuitenkin käynyt ilmi, että joukkueen toimintakulttuurissa on asioita, joita meidän seurana tulee pyrkiä muuttamaan.
Leino lisää poliisin tiedotteessa, että jatkossa junioriorganisaatio aikoo kiinnittää erityistä huomiota joukkueen toimintakulttuuriin ja sääntöihin.
Kyse ei ollut päihteistä eikä rasismista
Vaasan Sportin Juniorit ry:n toiminnanjohtaja Jukka Leino kertoo, että syytökset ovat olleet vakavia, ja että tutkintapyyntö liittyi alaikäisten pelaajien tekemisiin. Kyse ei ollut päihteistä tai rasismista.
Tarkemmin Leino ei halua asiaa avata. Hän sanoo olevansa tyytyväinen siihen, ettei näyttöä löytynyt.
Leino kertoo, että tapaus herätti seurassa paineita laittaa epäilyn alla olevat henkilöt sivuun toiminnasta. Niin ei kuitenkaan toimittu, vaan annettiin poliisin tutkia asia.
– Se olisi ollut suoraan leima heidän otsaansa. Ja nyt kävi ilmi, että se olisi ollut täysin virheellinen leima, Leino sanoo.
Juttua päivitetty 10.1.2025 klo 17.34. Jukka Leinon kommenteilla.