Savo-Karjalan vaalipiirissä vain yksi kolmesta käytti äänioikeuttaan. Pääkaupungissa sen sijaan äänesti yli puolet äänioikeutetuista.
Marja-Liisa Kämppi
Olli-Pekka Kursi
Katri Tihilä
Jukka Eskanen
Savo-Karjalan vaalipiirissä oli europarlamenttivaaleissa Suomen alhaisin äänestysaktiivisuus, 35,8 prosenttia. Vaalipiiristä kaksi kuntaa, Kaavi ja Ilomantsi, jäivät alle 29 prosentin, samoin Hyrynsalmi Oulun vaalipiirissä.
Yle kävi kyselemässä syitä kehnoon äänestysintoon 2600 asukkaan Kaavilla. Siellä EU-vaalien äänestysprosentti on ylittänyt 30 prosenttia vain kerran 2000-luvulla.
Yksi äänestämättä jättäneistä oli Leena Muona, joka on kuulunut nukkuviin äänestäjiin aiemmissakin EU-vaaleissa. Muissa vaaleissa hän kertoo äänestävänsä.
– Tuntui kaukaiselta asialta, eikä täällä käynyt edes kukaan ehdokas. Maaseudun asiat ovat unohduksissa kaikilta, ja palvelut häviävät, Muona perustelee.
Kolmekymppinen Jarmo Kuronen äänesti presidentinvaaleissa, mutta ei EU-vaaleissa. Kuronen ei ole seurannut vaaliuutisiakaan, mutta ei osaa sanoa, miksi EU-vaalit eivät kiinnosta.
Reino Roivas äänestää kaikissa vaaleissa. Hän ei ole yllättynyt kotikunnan alhaisesta äänestysinnosta EU-vaaleissa.
– Ehkä siellä EU:ssa ei voi kuitenkaan vaikuttaa asioihin. Äänestin silti, Roivas kertoo.
Helsingissä yli puolet kävi uurnilla
Helsingissä äänestysprosentti oli näissä vaaleissa 55,8 prosenttia.
Kaupungin ahkerimmat äänestäjät löytyivät tällä kertaa pienestä saaresta Helsingin edustalla, Suomenlinnasta, jossa äänestysprosentti oli jopa 76 prosenttia. Innokkaita äänestäjiä oli myös esimerkiksi Töölössä ja Munkkiniemessä.
Matalimmat äänestysprosentit löytyivät pääosin Itä-Helsingistä, esimerkiksi Jakomäen äänestysalueilla äänestysprosentti oli vain noin 30 prosentin luokkaa.
Mika Helppi oli matkalla töihin maanantaiaamuna Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla. Helppi kertoi vaihdelleensa eilen tv-kanavaa urheilun ja vaaliseurannan välillä.
56-vuotias Helppi kertoo äänestäneensä aina, jokaisissa vaaleissa.
Tällä kertaa meni myös läpi Helpin äänestämä ehdokas, mitä ei tapahdu ihan joka kerralla.
– En ole ikinä äänestänyt sellaista, joka olisi ensimmäinen suosikki, Helppi kertoo.
Krista Masri kertoo olevansa tyytyväinen vaalien tulokseen. Hänen oma ehdokkaansa meni läpi.
Masria kiinnostavat EU:ssa tehdyt päätökset, jotka ovat merkittäviä Suomelle.
– Tehkääpä Suomesta parempi siellä. EU vaikuttaa tosi paljon Suomeen. Ihmiset eivät oikein ymmärrä, paljonko sieltä tulee säännöksiä.