Kaisa on joka päivä onnellinen siitä, että on elossa.
Se ei ole itsestäänselvyys. Kaisan mukaan entinen puoliso pahoinpiteli häntä vuosien ajan raa’alla tavalla. Väkivalta oli niin äärimmäistä, että kuolema oli hänen kertomansa mukaan lähellä monta kertaa. Siitä on muistona useita arpia ympäri kehoa.
– Mies saattoi kuristaa niin pitkään, että menetin tajuntani. Hän raiskasi ja piikitti minuun huumeita, kun nukuin, Kaisa kertoo vuosien piinastaan.
Kaisan mukaan väkivaltaan ei puututtu esimerkiksi terveydenhuollon puolelta, vaikka hän kertoo joutuneensa useita kertoja pahoinpitelyjen vuoksi sairaalaan.
Kaisa esiintyy jutussa anonyymisti yksityisyytensä suojelemiseksi. Yle on nähnyt asiakirjoja, joista käy ilmi, että Kaisa on tehnyt rikosilmoituksia entisen puolison tekemistä pahoinpitelyistä. Rikosilmoitukset ovat poliisilla tutkinnassa.
Viranomaiset eivät puutu riittävästi lähisuhdeväkivaltaan, sanoo Elisa Niklander, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väkivallan vastaisen työn kehittämispäällikkö.
Niklanderin mukaan Suomessa on isoja puutteita siinä, miten esimerkiksi terveydenhuollossa ja poliisissa tunnistetaan lähisuhdeväkivalta, miten se otetaan puheeksi ja miten siihen reagoidaan.
Viranomaisen pitäisi väkivaltaa kokeneen kohdatessaan arvioida, millainen riski on väkivallan toistumiselle tai jopa kuolemalle. Tällaista arviointia tapahtuu Niklanderin mukaan liian harvoin.
Vuonna 2011 lievätkin pahoinpitelyt lähisuhteessa muuttuivat asianomistajarikoksista virallisen syytteen alaisiksi.
Tämä tarkoittaa sitä, ettei rikosilmoituksen tekeminen ole enää uhrin vastuulla, vaan esimerkiksi kotihälytystilanteissa poliisin on aina kirjattava rikosilmoitus, jos on syytä epäillä pahoinpitelyrikosta lähisuhteessa. Lain tarkoituksena on suojata uhria.
Turvakodin johtaja: ”Uhrin tekemä rikosilmoitus yleensä provosoi tekijää”
Poliisi voi ohjata väkivaltaa kohdanneen esimerkiksi turvakotiin, tehdä rikosilmoituksen tai määrätä väkivallan tekijä väliaikaiseen lähestymiskieltoon.
Yle kysyi kokemuksia poliisin toiminnasta seitsemästä turvakodista ympäri Suomen.
Vastausten mukaan poliisi määrää väliaikaisia lähestymiskieltoja vain harvoin.
Tampereen ensi- ja turvakoti ry turvakotipalvelujen päällikkö Milka Suuniittu-Sakari ei muista viimeisen seitsemän vuoden ajalta heidän asiakkaidensa tapauksiin liittyen kuin pari poliisin määräämää lähestymiskieltoa. Poliisin tekemät rikosilmoitukset lähisuhdeväkivaltatapauksissa ovat hänen mukaansa lähes yhtä harvinaisia.
Tampereen turvakodeissa on vuosittain noin 500 asiakasta.
– Lähes kaikkien meidän asiakkaiden kohdalla on ollut niin, että väkivallan uhri ohjataan itse hakemaan lähestymiskielto ja tekemään rikosilmoitus.
Suuniittu-Sakarin mukaan poliisin olisi tärkeä määrätä lähestymiskieltoja ja tehdä rikosilmoituksia, koska lähisuhdeväkivallan uhri ei sitä usein pysty tai uskalla itse tehdä.
– Uhrin tekemä rikosilmoitus tai lähestymiskielto yleensä provosoi tekijää ja kasvattaa väkivallan uhkaa.
Monesta turvakodista kerrottiin, että yhteistyö poliisin kanssa sujuu pääosin hyvin, mutta rikosilmoituksia ja väliaikaisia lähestymiskieltoja toivottiin määrättävän nykyistä useammin.
Turvakodeista kerrottiin myös, että viranomaisilla olisi parannettavaa lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja puheeksi ottamisessa.
Myös Tampereen rikosuhripäivystyksen palvelupisteellä arvioidaan, että asiakkaat hyötyisivät poliisin määräämästä lähestymiskiellosta useammin, kuin sitä on määrätty.
Poliisin kotihälytyksistä merkittävä osa liittyy lähisuhdeväkivaltaan
Viimeisen kolmen vuoden aikana poliisi on saanut Suomessa väkivaltaan liittyviä kotihälytyksiä reilut 20 000 vuodessa.
Niistä merkittävä osa liittyy lähisuhdeväkivaltaan, kertoo Poliisihallituksessa väkivaltarikostorjunnasta vastaava poliisitarkastaja Pekka Heikkinen.
Poliisin määräämiä väliaikaisia lähestymiskieltoja on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut vuosittain noin 200 ja perheen sisäisiä lähestymiskieltoja enimmillään 45.
Vähäinen määrä johtuu Heikkisen mukaan useasta asiasta. Yksi on lähestymiskiellon tehottomuus, mutta toisaalta myös kovempien pakkokeinojen käyttö.
– Monta kertaa lähisuhdeväkivaltaan liittyy päihde- ja mielenterveysongelmat ja tämän tyyppisten ihmisten määrääminen lähestymiskieltoon ei välttämättä turvaa juuri mitään.
Heikkisen mukaan poliisi kohtaa tapauksia, joissa lähestymiskiellolla suojattu väkivallan uhri on hakeutunut takaisin lähestymiskieltoon määrätyn seuraan.
Poliisin määräämät väliaikaiset lähestymiskiellot pitää vahvistaa oikeudessa, jonne suojeltavan täytyy tulla paikalle. Heikkisen mukaan aina näin ei käy, jolloin asia raukeaa.
– Tällaisessa tilanteessa viranomaisten aikaa menee käytännössä hukkaan. Näissä yhteyksissä tarvittaisiin enemmän uhripalveluita ja etenkin tukihenkilöitä.
Pirkanmaalla poliisin tutkinnassa olevista väkivaltarikoksista lähisuhdeväkivaltaan liittyvät tapaukset työllistävät poliisia hyvin paljon. Näin kertoo Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Markku Laakso.
– Viimeisen vajaan vuoden aikana meillä on ollut tutkittavana kuusi henkirikosta, joista neljä on parisuhdeliitännäisiä.
Laakso sanoo, ettei lähestymiskielto ole aina paras tai toimivin keino suojata lähisuhdeväkivallan uhria.
– Lähestymiskielto on toimivin ratkaisu silloin, kun ihmissuhde on jo päättynyt, mutta toinen osapuoli ei sitä ole ymmärtänyt ja on jäänyt häiritsemään ja vainoamaan suhteen toista osapuolta.
Kotihälytykselle menevä ensipartio ei Laakson mukaan voi määrätä väliaikaista lähestymiskieltoa. Lähestymiskieltopäätöksen voi tehdä pidättämiseen oikeutettu virkamies, yleensä tapauksen tutkinnanjohtaja, sen jälkeen kun molempia osallisia on kuultu.
Perheen sisäisiä väliaikaisia lähestymiskieltoja määrätään Laakson mukaan hyvin harvoin, koska kriteerit ovat paljon tiukemmat kuin tavallisessa lähestymiskiellossa.
Rikosilmoitus taas on kirjattava aina silloin, kun on tapahtunut rikos. Aina tapahtumien kulkua ei saada selville, jolloin myös rikosilmoitus jää Laakson mukaan kirjaamatta.
Uhri ei välttämättä pysty tai halua kertoa, mitä on tapahtunut.
– Rikoksen uhrilta pyritään saamaan mahdollisimman tarkka kuvaus siitä, minkälaisen rikoksen uhriksi hän joutui. Varmasti tuntuu ikävältä käydä viranomaisen kanssa sitä läpi, mutta se kuuluu esitutkintaan.
Videolla rikoskomisario Markku Laakso kertoo, miten poliisin vaatimus objektiivisuuteen näyttäytyy lähisuhdeväkivaltarikosten tutkinnassa.
Viranomaiset syyllistävät uhria
Tampereen turvakodin johtaja Suuniittu-Sakari arvioi, ettei viranomaisilla usein ole ymmärrystä siitä, millaista lähisuhdeväkivalta on ja miten se vaikuttaa uhriin.
Hänen mukaansa myös uhrien syyllistäminen on harmittavan yleistä.
Suuniittu-Sakari arvelee sen johtuvan vanhentuneista asenteista, mutta osaltaan myös koulutuksen puutteesta.
Samaa mieltä on THL:n Elisa Niklander. Hänen mukaansa moni viranomainen ei ymmärrä, minkälaisia vaikutuksia pitkään jatkuneella väkivallalla ihmiseen on.
– Uhri voi kokea, ettei pärjää yksin, jos toinen hoitaa asioita ja kontrolloi voimakkaasti. Ihmisellä voi olla syviä pelon ja häpeän tunteita, jotka osaltaan estävät väkivaltaisesta suhteesta irrottautumisen.
Pelko oli myös Kaisan kohdalla yksi suurimmista syistä, miksi hän ei eronnut väkivaltaisesta puolisostaan.
Hän kertoo, että henkinen ja fyysinen väkivalta oli toistuvaa.
Kerran mies piti Kaisaa kotona vankina useita viikkoja. Kaisa kertoo, että sinä aikana mies puukotti häntä, poltti hänen kättään eikä antanut ruokaa.
– Silloin olin varma, että kuolen. Muistan hänen raivonsa ja pikimustat silmät.
Sairaalaan päästyään Kaisa oli niin peloissaan, ettei uskaltanut kertoa mitä oli tapahtunut.
– Mies kävi aina läpi sairauskertomukseni. Sain turpaani, jos niissä luki, että olin kertonut pahoinpitelyistä.
Pelko esti häntä kertomasta kokemuksistaan myös oikeudessa. Mies kuitenkin joutui yhteisten vuosien aikana vankilaan.
– Syyttäjä vaati miestä vangittavaksi esitutkinnan perusteella. Minusta tuntuu, että viranomaiset pitivät minua vaikeana. He eivät ymmärtäneet, että vaikenemiseni johtui pelosta.
Yle on varmistanut käräjäoikeudesta, että ex-puoliso on saanut tuomion Kaisan pahoinpitelystä.
Kaisa haki eron jälkeen ex-puolisolleen lähestymiskieltoa. Hän ei suureksi yllätyksekseen saanut sitä, vaikka mies oli ollut vuosia väkivaltainen ja vainonnut Kaisaa eron jälkeen. Lähestymiskieltoa hakiessaan häirintä oli jo laantunut. Kaisa epäilee sen olleen syy kielteiselle päätökselle.
Kaisa pyrkii nyt pitämään turvallisuudestaan itse huolta. Hän asuu kerrostaloasunnossa, jossa ei ole parveketta ja jonka alaovi on aina lukossa.
Kaisa vaihtoi myös nimensä turvallisuutensa vuoksi. Ja siksi, että hän kokee ex-puolison pilanneen entisen nimen.
– Muistan aina ne kymmenet eri tavat, joilla hän sanoi nimeni. Äänenpainosta tiesin heti, millä mielellä hän on ja mitä hän aikoo.
Moni ei jätä ikinä väkivaltaista puolisoaan
Vasta kahdeksannen turvakotikerran jälkeen Kaisa ei enää palannut miehensä luokse.
Tämä on Suuniittu-Sakarin mukaan tyypillistä.
Suurin osa Tampereen turvakodin asiakkaista on kokenut raakaakin väkivaltaa vuosikymmeniä. Turvakotikäyntejä tulee useita, ennen kuin he pystyvät irtaantumaan väkivaltaisesta suhteesta.
Kaikki eivät lähde väkivaltaisesta suhteesta ikinä. Jotkut lähtevät, mutta palaavat takaisin.
Sekin kuuluu lähisuhdeväkivallan ominaispiirteisiin, Suuniittu-Sakari sanoo.
– Sen takia tarvitsemme viranomaisia. Lähisuhdeväkivallan uhrit eivät pysty itse aina suojaamaan itseään, ja sen takia viranomaisten täytyisi tehdä se suojaaminen riippumatta siitä, lähteekö uhri sillä kertaa suhteesta.
Jos olet kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa, Nollalinjan auttava puhelin auttaa ympärivuorokautisesti joka päivä maksutta (p. 080 005 005) sekä chatin kautta arkisin kello 9–15.