Nämä vanhojen lastenohjelmien kohtaukset voivat järkyttää iästä riippumatta. Voit äänestää mielestäsi traumaattisinta jutun lopussa.
Kuolonkolarit ja uhrirovio eivät äkkiseltään kuulosta lapsille soveltuvalta sisällöltä. Silti tällaisia kohtauksia esitettiin lastenohjelmissa 1990-luvulla – eivätkä ne edes olleet harvinaisia.
Väkivallan ja kuoleman lisäksi lapsille suunnatuissa ohjelmissa oli runsaasti muitakin ahdistavia ja painostavia elementtejä. Sittemmin lastenohjelmien sisältö on muuttunut säyseämmäksi.
On aika jakaa kyseenalaista tunnustusta lastenohjelmille, joita Suomessa on esitetty televisiossa. Voit äänestää kammottavinta kohtausta jutun lopussa.
Ehdokkaat ovat:
1. Pikku Kakkonen: Nalle putoaa jäihin
”Varokaa heikkoa jäätä.” Möreällä äänellä lausutut sanat ovat tainneet painua kokonaisten sukupolvien muistiin. Pikku Kakkosen tietoiskussa nalle putoaa jäihin. Vaikka rassukka pelastuu pian, sen hätä hyisen veden varassa ja lopun varoitus ovat pelottaneet monia.
2. Muumilaakson tarinoita: Muumit eivät tunnista lastaan
Muumilaakson tarinoissa riittää pelottavia hahmoja, kuten Mörkö, Jäärouva ja Muurahaisleijona. Yksi sarjan karmivimmista kohtauksista ei kuitenkaan vaadi kenenkään heistä läsnäoloa. Siinä Muumipeikko piiloutuu Taikurin hattuun ja muuttuu sen voimasta pinkiksi hirviöksi. Kenties piinaavinta on, kun muut eivät tunnista Muumipeikkoa ja hän vakuuttelee kyynelsilmin henkilöllisyyttään Muumimammalle.
3. Alfred J. Kwak: Alfred jää orvoksi
Alfred J. Kwakissa jo lähtöasetelma on ahdistava. Heti ensimmäisessä jaksossa päähenkilö Alfredin perhe joutuu jättämään kotinsa. Kun ankkapesue toisessa jaksossa taivaltaa kohti uutta asuinpaikkaa, Alfredin vanhemmat ja sisarukset jäävät kaahaavan auton alle. Alfred jää orvoksi. 1980-luvun lopulla luodun sarjan jaksot kiertävät yhä esimerkiksi Youtubessa.
4. Kaukametsän pakolaiset: Siilit jäävät auton alle
Myös Kaukametsän pakolaisissa nähdään kohtalokas auto-onnettomuus. Kun eläimet joutuvat ylittämään moottoritien, siilipariskunta on vuorossa viimeisenä. Siilit lamaantuvat pelosta autojen keskellä. Herra Siili ehtii juuri lausua ”kulta, älä vain kierry keräksi”, kun vaistot ottavat vallan ja siilit käpertyvät keriksi. Ne jäävät rekan alle toisistaan kiinni pidellen. Myös moni muu sarjan eläinhahmoista kokee julman lopun.
5. Matka maailman ympäri: Prinsessa yritetään polttaa elävältä
Matka maailman ympäri -sarjassa Phileas Fogg ystävineen kokee jännittäviä seikkailuja. Hurjin niistä sattuu Intiassa, missä he pelastavat prinsessa Romyn. Romyn puoliso on kuollut, ja prinsessa yritetään polttaa puolisonsa ruumiin mukana uhrina jumalattarelle. Prinsessa ehtii pökertyä ruumisarkun viereen, ja hurja papitar sytyttää rovion ennen kuin pelastus saapuu.
6. Pingu: Mursu kiusaa pientä pingviiniä
Pingu-sarja kauhistuttaa jaksolla, jossa pingviini näkee unta, jossa sen sänky lähtee kirjaimellisesti kävelemään. Kun sänky kuljettaa Pingua jäätä pitkin, uhkaavan oloinen mursu alkaa kurkistella maisemasta ja seurata sitä. Hurja mursu tekee Pingulle kiusaa ja nauraa pahansuovasti päälle.
7. Rölli: Hurja Rölli säikyttelee katsojia
”Hirmuinen Rölli” säikyttelee lapsia jo nimikkosarjansa tunnuslaulussa. Jaksot aloittavassa kohtauksessa Rölli touhuaa metsässä ja ilmeilee. Aikuiselle tämä ei ehkä kuulosta suunnattoman pelottomalta, mutta lapsen silmin tilanne on toinen.
8. Teletapit: Petoeläimet jahtaavat toisiaan
Jopa perheen pienimmille suunnattu Teletapit sisältää kohtauksen, joka on karminut monen selkäpiitä. Useissa jaksoissa teletapit seuraavat, kuinka karhu ja leijona ovat piilosilla ja yrittävät ottaa toisiaan kiinni. Asetelman lisäksi kohtauksen äänet ovat omiaan luomaan painostavaa tunnelmaa. Kohtauksen loppua kohden vauhti kiihtyy ja jää epäselväksi, kuinka leijonalle ja karhulle lopulta käy.
Onko sinulla ahdistavia muistoja lapsuutesi televisio-ohjelmista? Voit keskustella aiheesta tämän artikkelin komenttikentässä 6.1.2025 klo 23:een asti.