torstai, 9 tammikuun

Viimeisin väkivaltaisuuksien aalto käynnistyi maanantaina, kun kolme israelilaista kuoli ja kahdeksan haavoittui palestiinalaisten ammuttua kohti ajoneuvoja Länsirannalla.

Israelilaiset siirtokuntalaiset ovat hyökänneet alkuviikosta palestiinalaisia vastaan eri puolilla Länsirantaa.

Uutiskanava al-Jazeera kertoo, että siirtokuntalaiset muun muassa sytyttivät tuleen palestiinalaisten koteja ja ajoneuvoja. Lisäksi Israelin joukot ovat hyökänneet lukuisiin kaupunkeihin sekä pakolaisleiriin Länsirannalla.

Viimeisin väkivaltaisuuksien aalto käynnistyi sen jälkeen, kun kolme israelilaista kuoli ja kahdeksan haavoittui maanantaina palestiinalaisten ammuttua kohti ajoneuvoja Länsirannalla.

Lokakuun 2023 jälkeen Israelin joukot tai siirtokuntalaiset ovat palestiinalaishallinnon terveysministeriön mukaan surmanneet ainakin yli 800 ihmistä Länsirannalla. Palestiinalaisten iskuissa Länsirannalla on puolestaan kuollut noin 30 israelilaista.

Jaa.
Exit mobile version