tiistai, 17 joulukuun

Vakuutuspomon murhasta epäillään 26-vuotiasta Luigi Mangionea. Viime päivinä some on täyttynyt hänen kuvistaan.

Vakuutuspomon murhasta syytetystä Luigi Mangionesta on tullut Yhdysvalloissa eräänlainen kansansankari.

Mangionen epäillään ampuneen United Healthcaren toimitusjohtajan Brian Thompsonin New Yorkissa 5. joulukuuta.

Thompson oli saapumassa tilaisuuteen Hilton hotellille, kun ampuja väijytti hänet sisäänkäynnin edessä ja pakeni välittömästi paikalta.

Mangione pidätettiin maanantaina McDonald’s-ravintolassa vajaan neljänsadan kilometrin päässä tekopaikalta.

Pidätyksen jälkeen Mangionen oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi on kerätty 100 000 dollaria ja hänen fanituotteitaan myydään Ebayssa.

Suosiolle on useampia syitä, mutta yllättävin niistä lienee epäillyn ulkonäkö.

”The hot assassin”

Luigi Mangione on saanut kansan suussa lisänimen ”the hot assassin” eli kuuma salamurhaaja.

Mangione saapui rikospaikalle ja poistui sieltä huolellisesti naamioituneena. Hän kuitenkin paljasti kasvonsa hetkeksi kirjautuessaan hostelliin. Mediatietojen mukaan hän flirttaili vastaanottovirkailijan kanssa.

Kasvot tallentuivat valvontakameraan, ja New Yorkin poliisi käytti kuvaa etsintäkuulutuksessa.

Huomio kiinnittyi Mangionen valloittavaan hymyyn. Kuvasta tuli välitön hittimeemi.

Kun epäillyn henkilöllisyys varmistui, Tiktok ja tiedotusvälineet ovat täyttyneet Mangionen someprofiileista kaapatuista kuvista.

Kuvissa Mangione vaikuttaa iloiselta ja hyväkuntoiselta nuorelta mieheltä, joka viihtyy rannoilla ja juhlissa.

Valtaosassa kuvista Mangione hymyilee leveästi. Osassa hän poseeraa ilman paitaa.

Kannattajat pitävät ampumista oikeutettuna

Fanit näkevät Mangionen jonkinlaisena Robin Hoodina. He ajattelevat, että vakuutuspomon surma on nostanut esiin tärkeän yhteiskunnallisen epäkohdan.

Monet Yhdysvalloissa pitävät vakuutusyhtiöitä roistoina. Maassa maksetaan terveydenhuollosta hyvin kalliisti, ja sairausvakuutusmaksut nousevat yhä. Ilman vakuutusta hoitoa on vaikea saada.

Poliisi löysi Mangionen hallusta käsinkirjoitetun manifestin, jossa arvostellaan vakuutusyhtiöiden ahneutta.

Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka analysoi Mangionen yllättävää suosiota Uutispodcastissa.

Tikan mukaan vakuutuspomon surman myötä polarisoitunut yhteiskunta on löytänyt yhden asian, josta kaikki voivat olla samaa mieltä: maan terveydenhuoltojärjestelmä ei toimi.

Tikka lisää, että Yhdysvalloissa yhteiskunnalliset kehityskulut etenevät aina tarinoiden kautta, ja kukin tarina tarvitsee päähenkilön. Nyt taistelussa kalliita terveysvakuutuksia vastaan pääroolia näyttelee Luigi Mangione.

Elämäntarina herättää sympatioita

Luigi Mangione on varakkaan yrittäjäsuvun lapsi, joka on opiskellut yhdessä Baltimoren hienoimmista yksityiskouluista. Hän suoritti myös tietojenkäsittelytieteen tutkinnon Pennsylvanian huippuyliopistossa.

Kurssikaverit ovat kuvanneet häntä yhdysvaltalaismedioissa älykkääksi ja mukavaksi.

Mangione asui viimeksi Havaijilla, missä hän nautti esimerkiksi surffaamisesta, patikoimisesta ja joogasta.

Hänen entinen kämppäkaverinsa kertoi CNN:lle, että Mangione loukkasi selkänsä ja kärsi sen jälkeen kroonisesta kivusta. Epäilty itse on kertonut somessa kärsineensä aivosumusta ja uniongelmista.

Julkisuudessa onkin spekuloitu, olisiko henkirikoksen motiivissa jotain henkilökohtaista.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella

Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Jaa.
Exit mobile version