Valamiehistö päätti Donald Trumpin syyllistyneen kirjanpidon väärentämiseen maksettuaan aikuisviihdenäyttelijä Stormy Danielsin hiljaiseksi ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja.
Yhdysvalloissa valamiehistö on päättänyt, että entinen presidentti Donald Trump on syyllistynyt kirjanpidon väärentämiseen maksettuaan hiljaiseksi aikuisviihdenäyttelijä Stormy Danielsin ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja.
Valamiehistö totesi Trumpin syylliseksi kaikkissa 34 syytekohdassa.
Tuomari Juan Merchan sanoo tuomionluvun päivämäärän olevan 11. heinäkuuta. Republikaanien puoluekokous järjestetään vain muutamaa päivää myöhemmin, 15. heinäkuuta. Trump on todennäköisin republikaanipuolueen ehdokas presidentinvaaleihin ja puolueen odotetaan vahvistavan hänen ehdokkuutensa puoluekokouksessa.
Päätöksen jälkeen tuomari Merchan kiitti valamiehistöä näiden palveluksesta ja siitä, että oikeudenkäynti sai ansaitsemansa huomion.
– Te olitte vaikean ja stressaavan tehtävän edessä. Te annoitte asialle sen ansaitseman huomion, Merchan sanoi.
Trump: Järjestetty oikeudenkäynti
Päätöksen jälkeen Trump kätteli poikaansa Eric Trumpia vakavana ja poistui oikeussalista ”naama punaisena”, kertoo uutiskanava CNN.
Pian valamiehistön päätöksen jälkeen Trump kommentoi oikeudenkäyntiä häpeälliseksi ja sen tulosta ”järjestetyksi”. Hän lisää, että ”varsinainen päätös” on luvassa 5. marraskuuta järjestettävissä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
– Emme tehneet mitään väärin. Olen hyvin viaton mies, Trump sanoi poistuttuaan oikeussalista CNN:n mukaan.
Trumpin asianajajat valittavat päätöksestä hyvin todennäköisesti.
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin vaalikampanja kommentoi valamiehistön päätöstä toteamalla, että kukaan ei ole lain yläpuolella.
Biden sanoi, että Trumpin voi päihittää vain vaaliuurnilla.
– On vain yksi keino, jolla Trump pysyy poissa Valkoisesta talosta: menemällä vaaliuurnille, Biden kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Valkoinen talo sanoi puolestaan kunnioittavansa oikeusvaltioperiaatetta. Asiaa kommentoi Valkoisen talon lakimiehen kanslian tiedottaja, jonka mukaan asiasta ei ole muuta kommentoitavaa.
Uutinen päivittyy.
Lähteet: Reuters, AP, AFP, STT