Valio kertoo nyt, että vääriin käsiin on päätynyt aiemmin ilmoitetun lisäksi noin 70 000 Valion Eläkekassan nykyisten ja aiempien vakuutettuna olleiden henkilötietoja.
Valion tietomurron kohteena on aiempaa arviota huomattavasti suurempi määrä Valion Eläkekassan vakuutettuja.
Valio tiedotti ennen joulua yhtiön tietoverkkoon kohdistuneesta tietoturvahyökkäyksestä, jonka kohteena oli Valion, Suomessa toimivien tytäryhtiöiden ja maidonhankintaosuuskuntien henkilöstöä yli 5 000 henkilöä.
Hyökkääjän haltuun oli päätynyt myös Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan vakuutettujen ja etuudensaajien tietoja.
Valio kertoo tiedotteessaan, että tutkinnan edetessä tammikuussa on käynyt ilmi, että tietomurto on aiemmin arvioitua laajempi Valion Eläkekassan osalta.
Viranomaisten kanssa yhteistyössä tehtyjen selvitysten mukaan hyökkääjän haltuun on päätynyt aiemmin ilmoitetun lisäksi noin 70 000 Valion Eläkekassan nykyisten ja aiempien vakuutettuna olleiden henkilötietoja.
Lisäksi hyökkääjä on saanut haltuunsa rajatun määrän Valion taloustietoja, jotka sisältävät jonkin verran henkilötietoja.
Valion Keskinäisen Vakuutusyhtiön ja Valion Eläkekassan toimitusjohtaja Jari Laaninen pahoittelee tiedotteessa tapahtunutta ja siitä aiheutuvaa harmia.
– Olemme postittaneet jokaiselle tietomurron kohteena olevalle henkilölle kirjeen, jossa kerrotaan, mitkä kirjeensaajan henkilötiedot ovat altistuneet tietomurrolle. Muita kuin kirjeessä kerrottuja tietoja ei ole päätynyt hyökkääjän haltuun.
Kirjeessä ohjeistetaan myös, miten viranomaisten suositusten mukaisesti tulee toimia omien tietojen suojaamiseksi väärinkäytöltä.
Valio kertoo, että tietomurron kohteita varten on avattu päivystyspalvelu ja verkkosivu, joista on saatavilla lisätietoja ja neuvoja omien tietojen suojaamiseen. Kohteiksi joutuneille tarkoitetun palvelun yhteystiedot löytyvät myös kirjeestä.
Tietoturvaloukkauksesta on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon, Traficomin Kyberturvallisuuskeskukselle ja Finanssivalvonnalle sekä rikosilmoitus poliisille. Poliisi tutkii edelleen tietomurtoa.