Vanhus oli pudonnut torstaina kolmannen kerroksen ikkunasta seinän ja vaihtolavan väliin. Omaiset eivät ymmärrä, kuinka niin on päässyt käymään. Asiasta on tehty rikosilmoitus.
Linnea Pitkänen,
Reija Grönroos
Tampereella sattui eilen torstaina onnettomuus vanhainkodissa, kun vanhus putosi kerrostalon kolmannen kerroksen ikkunasta.
Hoitajat olivat menneet hakemaan vanhusta aamupalalle, kun he huomasivat, ettei tämä ollut huoneessa. Ikkuna oli auki. Vanhus oli löydetty toppavaatteissa maasta seinän ja vaihtolavan välistä.
Tapahtuneesta Ylelle kertoo vanhuksen tytär. Yle ei julkaise tyttären nimeä asian arkaluonteisuuden vuoksi
Vanhainkodin ikkunat ovat avattavia, mutta niissä on verkot. Tytär ja omaiset ovat pohtineet, miten on mahdollista, että vanhus sai verkon pois.
– En pysty ymmärtämään sitä.
Tytär on yrittänyt kysyä asiaa myös vanhainkodilta, mutta ei ole saanut vastausta.
Tytär on tehnyt asiasta rikosilmoituksen, jonka Yle on nähnyt. Sisä-Suomen poliisilaitos ei pystynyt kysyttäessä vielä vahvistamaan rikosilmoituksen jättämistä.
Tytär epäilee, että hänen vanhempansa olisi yrittänyt karata, sillä hän oli ulkovaatteissa.
Vanhus on tyttären mukaan sairas ja saattaa nähdä esimerkiksi harhoja. Lisäksi hän on kertonut tyttärelleen haluavansa pois vanhainkodista.
Vanhus vietiin tilanteen jälkeen ambulanssilla sairaalaan, jossa hän on edelleen.
Tyttären mukaan vanhukselta murtui muun muassa kylkiluita ja kasvojen luita.
– Tajunnantaso on todella matala. Hän ei ota katsekontaktia, eikä puhu.
Tytär kertoo, että tilanne vaikuttaa lääkärin mukaan huonolta. Varmuutta selviämisestä ei ole.
Tapaus on ollut omaisille valtava järkytys.
– En muista, kauanko hoitajan puhelu kesti eilen aamulla. Itkin vain, tytär kertoo.
Näin vastaa Pirha
Vanhus oli muuttanut Tampereen Koukkuniemen vaativan hoidon yksikköön loppuvuodesta 2024, koska ei pärjännyt toisessa vanhainkodissa.
Uudessa vanhainkodissa vaativan hoidon yksikkö tarjoaa pitkäaikaista laitoshoitoa erityisen hoivan tarpeessa oleville ikääntyneille ihmisille.
Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki kertoo, että Koukkuniemen alueella on sattunut torstaina yksittäiseen asiakkaaseen liittyvä vakava vaaratilanne.
Hän ei kuitenkaan vahvista, onko kyse ikkunasta pudonneesta ikäihmisestä.
Asian selvittämistä varten on nimetty hyvinvointialueella tutkintaryhmä.