maanantai, 16 joulukuun

Vantaa haluaa saada vieraskieliset maahanmuuttajat nopeasti töihin, kun tammikuussa työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kunnille.

Nigeriasta lähtöisin oleva 40-vuotias Onuoha Anslem tekee nykyisin suomalaisille valmisruokaa keravalaisessa ruokatehtaassa. Työ on osa-aikaista.

Anslem kertoo, että joskus vuorotöitä on kerran viikossa, joskus viitenä päivänä viikossa.

Hän saa seuraavan viikon työvuorot edellisen viikon lopussa.

Anslemin mielestä siinä ei ole mitään omituista.

– Niin se vain toimii.

Nyt hän toivoo kuitenkin löytävänsä jotain pysyvämpää työtä.

– Se olisi parempi, koska saisin laskut paremmin maksettua, Anslem kertoo englanniksi. Hän osaa suomea vähän, mutta puhuu mieluummin englantia.

Hän on sen takia käymässä Vantaan kaupungin kuntakokeilussa Tikkurilassa, jossa työvoimapalvelut on räätälöity paremmin Vantaan kunnan asukkaille kuin tavallisessa TE-toimistossa. Vuodenvaihteessa kokeilu siirtyy vakinaisesti käyttöön, kun valtion TE-palvelut siirtyvät koko Suomessa kunnille.

Vantaan kaupungilla on suuret odotukset uudesta mallista.

Vantaa toivoo saavansa maahanmuuttajat töihin

Vantaan kaupungissa on Suomen kansainvälisin väestö. Melkein 30 prosenttia asukkaista on vieraskielisiä.

Useat maahanmuuttajat ovat Vantaalla työllistäneet itse itsensä yrittämisellä.

Nyt Vantaa uskoo, että he saavat kuntansa maahanmuuttajat jatkossa yhä paremmin työllistettyä, kun Vantaan nykyisten valtion TE-toimistojen kaikki 28 000 asiakasta siirtyy vuodenvaihteessa heille.

Uusista asiakkaista 16 000 on työttömiä ja noin puolet heistä vieraskielisiä, kertoo Vantaan kaupungin työllisyyden ja kotoutumisen palveluiden johtaja Susanna Taipale-Vuorinen.

Vantaalla on kuitenkin selkeät suunnitelmat noin 8 000 työttömän vieraskielisen osalle, sanoo Taipale-Vuorinen.

– Meidän pitää panostaa kielikoulutukseen. Pitää varmistaa, että kieli- ja kotoutumiskoulutukset lähtevät heti rullaamaan.

Vantaa aikoo etsiä työpaikkoja ja kouluttaa lisää

Lisäksi Vantaan työllisyyspalveluiden pitää alkaa etsiä työpaikkoja, joihin voi mennä välttävällä suomen kielellä ja töitä, joita voi myös tehdä englannin kielellä.

Vantaa aikoo myös miettiä aloja, joihin voidaan kouluttaa lisää työvoimaa.

Työllisyyspalveluiden uudistuksella valtio tavallaan patistaa kuntia työllistämään oman väestönsä nopeammin kuin ennen.

– Meidän pitää oppia tunnistamaan ne, joilla ei ole ammatillista tutkintoa ja löytää heille nopeasti väylät ammatilliseen koulutukseen. Korkeakoulutetuille pitää taas löytää työnantaja.

Taipale-Vuoristo uskoo, että Vantaa pystyy myös ennakkoluulottomasti työskentelemään niin, että alueen yritykset ottaisivat ihmisiä ennakkoluulottomasti töihin.

Tämänhetkinen taloustilanne on toki haaste myös Vantaalle. Yhteen kaupan alan työpaikkaan saattaa olla satoja hakemuksia, Taipale-Vuorinen sanoo.

Silti Vantaalla uskotaan vakaasti siihen, että he saavat kunnan työttömät vieraskieliset maahanmuuttajat paremmin töihin kuin nykyään TE-toimisto saa. Jatkossa Vantaalla myös autetaan vieraskielisiä suomen kielen kanssa ja ohjataan koulutuksiin, lääkärille ja sosiaalipalveluihin.

Kuulostaa siltä, että Vantaa ratkaisee kaikki ongelmat kerralla. Ainakin tavoite on, että yhä vähemmän ihmisiä valuisi työttömiksi yli kuuden kuukauden ajaksi.

– Kyllä meillä pitäisi olla keinoja: meillä on parempi näkymä Vantaaseen. Olemme iso kaupunki, emme tunne kaikkia asiakkaita henkilökohtaisesti, mutta voimme kohdentaa palveluita ja tunnemme paremmin kunnan työnantajat.

Intohimona putkimiehen työ

Onuoha Anslem on ainakin tyytyväinen apuun, jota hän sai Vantaan työvoimakokeilusta.

– Me puhuimme siitä, miten pääsen eteenpäin, jotta saisin kunnon työn.

Anslem oli kertonut Vantaan kaupungin työntekijälle, että hän haluaisi olla putkimies. Hän työskenteli ammatissa asuessaan Libyassa.

Nyt hän oli saanut vinkkejä, että hänen kannattaisi hakea ammattikouluun LVI-linjalle. Se tarkoittaisi kolme vuotta opintoja ja sitten hänellä olisi ammatti.

– Sitä minä rakastaisin tehdä.

Samaan aikaan Anslem tarvitsisi jo nyt kokoaikaisen työn, jotta saisi vähän enemmän rahaa.

– Olen ollut kuusi vuotta ruoka-alalla. Putkimiehen työ on unelmani. Sitä kohti haluaisin mennä.

Jaa.
Exit mobile version