Täsmäkoulutukset ovat osa viime hallituskaudella aloitettua valtakunnallista työllisyyspalvelujen uudistusta, jolla tavoitellaan 7 000–10 000 uutta työpaikkaa.
Vantaalaisessa ammattiopisto Variassa odotetaan innostuneena suuren työllisyyspalveluja koskevan uudistuksen tuomia muutoksia. Variassa aletaan tarjota työttömille työnhakijoille räätälöityjä koulutuksia työllistymisen helpottamiseksi.
Täsmäkoulutus on ammatillista jatko- ja täydennyskoulutusta, joka nostaa selkeästi osaamisen tasoa. Varian rehtori Pekka Tauriainen sanoo, että oppilaitoksella on valmiudet tarjota monenlaista työnantajien tarpeet huomioivaa koulutusta.
– Toimintamallia kokeillaan parhaillaan ja räätälöityjä koulutuksia lisätään merkittävästi tämän vuoden aikana, Tauriainen sanoo.
Vantaalla täsmäkoulutukset ovat osa vuodenvaihteessa tapahtunutta työllisyyspalvelujen uudistusta, jossa työttömät työnhakijat siirtyivät valtion alaisista TE-toimistoista kuntien vastuulle. Jo viime hallituskaudella aloitetulla valtakunnallisella työllisyyspalvelujen uudistuksella tavoitellaan 7000–10 000 uutta työpaikkaa.
Tauriaisen mukaan Variassa on mahdollista täsmäkouluttaa eri aloille kuluvan vuoden aikana jopa 600–1 000 henkilöä.
– Koulutusjaksot vaihtelevat muutamasta viikosta noin puoleen vuoteen, Tauriainen sanoo.
Hänen mukaansa uuden osaamisen hankkimisella tai jo aiemman osaamisen päivittämisellä voi olla hyvinkin ratkaiseva vaikutus työpaikan löytymisessä.
– Tästä on hyviä kokemuksia kuntakokeilujen ajalta, jolloin osassa Suomen kuntia kokeiltiin työllisyyspalvelujen järjestämistä kunnissa.
Vantaan suunnittelemat räätälöidyt koulutukset toteutetaan käytännössä siten, että kaupunki ostaa kurssit omistamaltaan ammattiopisto Varialta. Varian rehtorin Pekka Tauriaisen mukaan oppilaitoksella on mahdollisuus järjestää esimerkiksi lentokentällä työskentelyyn liittyviä koulutuksia. Vantaan Aviapoliksen alueella, johon lentokenttä toimintoineen kuuluu työllistää jopa 35 000 ihmistä.
– Meillä on nykyisessäkin tarjonnassa lentokentällä työskentelemiseen liittyvää koulutusta, mutta jatkosssa on tarkoitus täsmäkouluttaa työntekijöitä entistä enemmän yrityskohtaisesti, Tauriainen selventää.
Tauriainen kertoo, että ammattiopisto Varian kuluvan vuoden rahoituksessa on jo huomioitu tulevat koulutukset.
Osaava työvoima houkuttelee investoimaan
Vantaan elinvoimajohtaja Tommo Koivusalo kuvaa uudistusta valtavaksi, koska valtakunnallisen uudistuksen myötä yksin Vantaalla jopa 17 000 työtöntä työnhakijaa siirtyy valtiolta kaupungin vastuulle. Koko maassa uudistus koskee yli 290 000 työtöntä työnhakijaa.
Koivusalon mukaan yksi uudistuksen parhaista asioista on se, että Vantaasta tuli oma työllisyysalueensa. Valtakunnallisen uudistuksen myötä Suomeen syntyy kaikkiaan 45 työllisyysaluetta.
Koivusalon mukaan kunnat tuntevat oman työllisyysalueensa erityispiirteet ja yritysten eli työnantajien tarpeet. Vantaa on parhaillaan kehittämässä myös uutta työvoiman tarvetta ennakoivaa mallia, jonka avulla työvoiman tarpeeseen pyritään vastaamaan nykyistä paremmin.
– Näin työntekijät ja avoimet työpaikat kohtaavat paremmin.
Koivusalon mukaan esimerkiksi Vantaalla on paljon nuoria ja vieraskielisiä ihmisiä.
– Tämä on suuri mahdollisuus, mutta samalla iso haaste.
Koivusalo uskoo, että Vantaan nuoret ja vieraskieliset työnhakijat voivat oikein koulutettuna helpottaa myös työvoimapulaa.
– Tarvitsemme paljon muun muassa logistiikka-alan osaajia.
Koivusalon mukaan työpaikka on tärkeä asia myös maahanmuuttajien kotouttamisessa Suomeen. Hän myös muistuttaa, että osaavan työvoiman saanti on merkittävä asia myös uusien investointien houkuttelemiseksi Suomeen.
– Investointien myötä syntyy uusia työpaikkoja ja talouskasvua.
Uudistus ajoittuu kuitenkin vaikeaan saumaan, koska avointen työpaikkojen määrä on viime vuosina vähentynyt voimakkaasti.
– Tämä on hankalaa paitsi työllistämisen näkökulmasta myös, koska kunnille koituu uudistuksen myötä nykyistä suurempi osa työttömyyden kustannuksista.
Työnhakijoiden kannattaa päivittää tietonsa
Vantaan kaupungin työllisyyden ja kotoutumisen palveluiden johtajan Susanna Taipale-Vuorisen mukaan uudistuksen myötä työnhakijoilla on oiva mahdollisuus päivittää omat tietonsa työllisyyspalveluiden rekisteriin. Taipale-Vuorinen toteaa, että tietojen päivittämisen yhteydessä on luontevaa katsoa mahdolliset koulutustarpeet.
– Uskon, että nämä räätälöidyt koulutukset ovat suuri apu työnhakijoiden työllistymisessä.
Taipale-Vuorinen sanoo, että kun työllisyyspalvelut sekä koulutus- ja elinvoimapalvelut pelaavat saumattomammin yhteen erilaisten tarpeiden arvioiminen on nykyistä mutkattomampaa.
– Koulutustarpeet on tarkoitus arvioida työvoimapalvelujen yhteydessä. Tarkoituksena on myös lisätä yhteydenpitoa yrityksiin, jotta tunnemme paikallisten yritysten tarpeet paremmin.
Taipale-Vuorisen mukaan Vantaalla tilanne on valtakunnallisestikin haasteellinen, koska Vantaalla noin puolella työttömistä työnhakijoista ei löydy ammatillista loppututkintoa.