perjantai, 10 tammikuun

Samassa sellissä olleet vangit surmasivat nuoren miehen raa’alla ja julmalla tavalla kolme vuotta sitten. Poliisi epäilee Vantaan vankilan virkamiehiä useista rikoksista.

Vantaan vankilan matkasellissä tammikuussa 2022 tapahtuneen henkirikoksen käsittely alkoi tänään aamulla Helsingin hovioikeudessa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä samassa sellissä vankina olleen miehen murhasta elinkautiseen vankeuteen keväällä 2023.

Tuomion mukaan parikymppistä uhria pahoinpideltiin monin tavoin ennen hänen kuolemaansa. Erityisen raaka ja julma väkivalta kesti useita vuorokausia. Miehet tuomittiin myös uhrin törkeästä raiskauksesta.

Mielentilatutkimuksen mukaan tuomitut olivat teon aikaan syyntakeisia. Käräjäoikeudessa molemmat kiistivät murhan ja törkeän raiskauksen. Aluksi kumpikin tuomittu valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

22-vuotias Abshir Diini Muye kuitenkin perui valituksensa. Toinen tuomittu, 26-vuotias Perttu Oskari Pyynönen vaatii hovioikeudessa edelleen muutosta tuomioon.

Hovioikeus on varannut asian käsittelyyn useita päiviä.

Keskusrikospoliisi epäilee vankilan viranomaisia rikoksista

Keskusrikospoliisi epäilee vankilan henkilökuntaa rikoksista sellimurhaan liittyen.

Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho kertoo Ylelle, että esitutkinnassa rikosnimikkeinä ovat muun muassa kuolemantuottamus ja virkavelvollisuuden rikkominen.

Mukana on muitakin rikosnimikkeitä, joita Huhta-aho ei kommentoi tarkemmin. Hän kertoo epäiltyjä olevan noin puoli tusinaa.

Huhta-aho ei tarkenna sitä, missä tehtävissä epäillyt ovat vankilassa. He ovat vankilan virkamiehiä.

Huhta-ahon mukaan useiden tutkinnassa kuultavien asemaa on vaihdettu tutkinnan aikana. Hän ei kuitenkaan kerro tarkemmin, keitä työnkuvan muutokset koskevat.

Esitutkinnassa tehdään edelleen kuulusteluja. Huhta-ahon mukaan tutkinta edellyttää kymmenien ihmisten kuulemista toiseen ja osan kolmanteenkin kertaan.

– Tämä on merkittävä ja vakava asia, jonka tutkiminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa.

Poliisi on selvittänyt tutkinnassa muun muassa vankilan toimintakulttuuria ja sääntöjä suhteessa voimassa olevaan lainsäädäntöön.

– Selvitämme sitä, mitä on tehty ja mitä on kenties jätetty tekemättä, Huhta-aho toteaa.

Väkivalta tajuttiin vasta uhrin kuoltua

Sellissä tapahtunut brutaali väkivalta tajuttiin vasta nuoren miehen kuoltua.

Virkamiehiä koskevassa esitutkinnassa on selvitetty sitä, miksi kaksi päivää jatkunutta väkivaltaa ei huomattu aiemmin.

Vartijat olivat käyneet sellin ovella tuona aikana, mutta he eivät kertomansa mukaan olleet nähneet tilannetta.

Selvityksessä on myös se, miksi seksuaalirikoksesta tuomittu uhri oli sijoitettu samaan selliin väkivaltarikoksista tuomittujen miesten kanssa.

Tuomitut kertoivat sellissä tehdyn väkivallan motiiviksi virheellisen luulon siitä, että uhri olisi raiskannut lapsen.

Samassa matkasellissä olleet muut vangit näkivät uhrin pahoinpitelyn. He sanoivat käräjäoikeudessa, että he eivät uskaltaneet ilmoittaa tapahtumista vartijoille.

– Haluan viedä tutkinnan loppuun avoimin mielin miettien asioita puolesta ja vastaan. Syyteharkinta ja mahdollinen syyte on sitten syyttäjien asia, Huhta-aho toteaa.

Jaa.
Exit mobile version