lauantai, 21 joulukuun

Vaurioituneen laivan matka kohti Itämerta on peruuntunut ainakin toistaiseksi. Laiva on ollut perjantai-illasta asti pysähdyksissä Norjan etelärannikon edustalla.

Vaarallista lannoitelastia kuljettava rahtilaiva Ruby seisoo yhä pysähdyksissä Norjan eteläpuolella. Vaurioituneen laivan matka kohti Itämerta on peruuntunut ainakin toistaiseksi.

Eilen kerrottiin, että alukselle oli tilattu Tanskasta luotsi. Luotsin oli määrä luotsata se viikonlopun aikana Ison-Beltin salmen läpi Itämerelle.

Tanskalaiset luotsausyhtiöt kertovat muun muassa uutistoimisto Ritzaulle, ettei aluksella nyt ole voimassaolevaa tilausta luotsille.

Tanskan merenkulkuviranomainen kertoo tanskalaiselle TV2:lle, että Rubyn varustamo on määrännyt laivan jäämään pysähdyksiin Norjan eteläpuolelle eikä jatkamaan matkaansa Liettuaan.

Merenkulkuviranomainen kertoo lausunnossaan, että varustamo selvittää mahdollisuuksia purkaa Rubyn lannoitelasti hyväksyttyyn paikkaan.

Marinetraffic-palvelun mukaan Ruby on ollut perjantai-illasta asti pysähdyksissä Norjan etelärannikon edustalla. Sen määränpääksi on ilmoitettu Liettua, joka on jo kieltänyt alusta saapumasta maahan.

Jaa.
Exit mobile version