perjantai, 25 lokakuun

Venäjän osittain miehittämässä maassa käydään lauantaina vaalit, jotka voivat määrittää koko Euroopan tulevaisuutta.

Georgiassa pidetään lauantaina parlamenttivaalit, joiden lopputulos voi vaikuttaa siihen, tuleeko Euroopan alueelle jälleen yksi Venäjän taskussa oleva maa.

Kansainvälisen politiikan asiantuntijan Hanna Smithin mukaan 12 vuotta vallassa olleen Georgialainen unelma -puolueen vaalivoitto jäädyttäisi maan demokratiakehityksen. Smith tekee töitä Wienissä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) pääsihteerin vanhempana strategisena neuvonantajana.

– Olemme nähneet jo, että tällaiset autoritääriset trendit ovat Georgiassa vallalla. Silloinhan se tarkoittaa sitä, että Georgian lähestyminen länttä, EU:ta ja Natoa, se kyllä pysähtyy, Smith sanoo Ylen aamussa.

Georgiassa suurin osa kansasta haluaisi, että maa liittyy EU:hun ja olisi vahvempi osa länttä, mutta venäjämielinen hallinto vetää maata kohti Venäjän vaikutuspiiriä. Monet pelkäävätkin, että unelma EU:sta vaihtuu Valko-Venäjän kohtaloon.

Monille nuorille EU ja lännen edustamat arvot ovat sydämen asia. He haluaisivat matkustaa ja opiskella Euroopassa ja itsenäistää maan myös henkisellä tasolla Venäjän hallinnon edustamasta maailmankuvasta ja oikeuskäsityksistä.

Kopio venäläisestä laista osoitti maan suunnan

Smithin mukaan Georgia ei ole onnistunut rakentamaan demokratiaa sen jälkeen, kun maa itsenäistyi Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena.

Autoritäärisestä kehityksestä yksi esimerkki on niin kutsuttu ”laki ulkomaalaisista agenteista”, jonka hallinto vei viime kesänä läpi valtavista protesteista huolimatta. Lain nojalla kaikki ulkomaista rahoitusta saavat mediat ja järjestöt voidaan tulkita ulkomaalaisiksi agenteiksi.

Laki estää käytännössä monien kansalaisjärjestöjen toimimisen ja rajoittaa näin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja ilmaisuvapautta. Smithin mukaan lain tarkoitus on myös polarisoida ja eristää esimerkiksi poliittisia aktivisteja.

– Ne, jotka ajattelevat erilailla kuin valtapuolue, heistä tulee ulkomaalaisia agentteja, he ovat epäilyttäviä, Smith sanoo.

Laki on kopio samankaltaisesta laista Venäjällä. Oikeusvaltioperiaatteen vastaisen lain läpi meneminen jäädytti Georgian EU-polun, jonka jäsenehdokkaaksi maa pääsi vain noin puolta vuotta aiemmin.

Haavisto: Euroopassa on jo uusi rautaesirippu

Georgialainen unelma -puolueen vaalivoitto jatkaisi todennäköisesti Georgian lähentymistä Venäjän kanssa ja vahvistaisi entisestään jakolinjoja Euroopan sisällä.

Kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Eurooppaan on osittain laskeutunut samankaltainen rautaesirippu, joka jakoi Euroopan kylmän sodan aikana kahteen osaan. Hänen mukaansa jakolinja syntyi, kun jotkut Venäjän liittolaisista päättivät tukea Venäjää maan hyökättyä Ukrainaan.

– Kyllä tämä on hyvin pitkä kahtiajakautuminen, joka tästä seuraa, Haavisto sanoo Ylen aamussa.

Smithin mukaan jakolinja ei ole kuitenkaan pelkästään huono asia.

– Se, että rautaesirippu tulee, niin silloin päästään takaisin sellaiseen asetelmaan, jossa toiset ovat toisella puolella, toiset toisella puolella. Silloin demokratiat yleensä vahvistuvat, kun se linja rupeaa olemaan selkeämpi, hän kuvaa.

Jaa.
Exit mobile version