sunnuntai, 6 lokakuun

Venäjä iski maanantaina ohjuksilla useisiin Ukrainan kaupunkeihin. Kiovassa ohjukset osuivat muun muassa lastensairaalaan.

Veikko Eromäki,

Roni Kuronen

Venäjä iski Ukrainaan yli 40 ohjuksella maanantain harvinaisessa päiväsajan ilmaiskussa, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo.

Ukrainan viranomaisten mukaan iskuissa on toistaiseksi kuollut ainakin 31 henkeä. Loukkaantuneita on Ukrainan sisäministeriön viimeisimpien tietojen mukaan ainakin 125. Zelenskyi olettaa pommitusten uhriluvun vielä nousevan.

Venäjä iski risteilyohjuksilla ja ballistisilla ohjuksilla muun muassa Kiovaan, Kropyvnytskyi’hin, Kramatorskiin ja Kryvyi Rihiin, Dniproon ja Pokrovskiin. Ukrainan ilmavoimien mukaan hyökkäyksessä käytettiin myös hypersoonisia Kinžal-ohjuksia.

Kryvyi Rihissä ainakin 11 ihmistä on kuollut ja 43 loukkaantunut ohjusiskuissa. Itäisen Pokrovskin kaupungin iskuissa kolme ihmistä menetti henkensä, alueen kuvernööri kertoo. Yksi ihminen kuoli iskussa Dniprossa.

Ukrainan ilmaovoimat ilmoittaa torjuneensa 30 Venäjän maanantaina laukaisemasta 38 ohjuksesta.

Lastensairaala romahti Kiovassa

Kiovan paikallisviranomaiset kertovat ainakin kymmenen ihmisen kuolleen iskuissa. Kiovalaisten mukaan venäläisten ohjukset osuivat kaupungin suurimpaan lastensairaalaan, asuinrakennukseen ja erilaiseen infrastruktuuriin. Muun muassa kolme sähköasemaa on poissa käytöstä iskuissa aiheutuneiden vahinkojen takia.

YK ja useat muut länsimaat ovat jo tuominneet Venäjän lastensairaalaan tekemän iskun.

Presidentti Zelenskyin mukaan Kiovassa lastensairaalan raunioihin on jäänyt jumiin ihmisiä, joita yritetään vapauttaa parhaillaan.

Zelenskyi sanoo Ukrainan aikovan vastata Venäjän iskuun. Ukraina on kutsunut tapahtumien vuoksi YK:n turvallisuusneuvoston koolle.

– Venäjä tietää tarkalleen minkälaisiin kohteisiin se ohjuksillaan iskee ja sen täytyy kantaa rikoksistaan täysi vastuu. Venäjä tekee rikoksia siviilejä, lapsia ja yleisesti ihmiskuntaa vastaan. On äärimmäisen tärkeää, että maailma ei jää katsomaan tilannetta hiljaisena sivusta, ja että kaikki näkevät, mitä Venäjä tekee, Zelenskyi toteaa.

Varsovassa parhaillaan vieraileva Zelenskyi pyytää liittolaisiltaan lisäapua Ukrainan ilmapuolustuksen vahvistamiseksi ja kertoo Ukrainan aikovan perustaa Puolaan uuden joukko-osaston, johon hän kehottaa ulkomailla asuvia ukrainalaisia liittymään.

Lähde: Reuters, AFP

Juttua päivitetty 8.7.2024 kello 13.41 Päivitetty tietoja iskukohteista ja päivitettu uhrilukuja.

Juttua päivitetty 8.7.2024 kello 15.22 Lisätty Zelenskyin kommentteja.

Juttua päivitetty 8.7.2024 kello 15.44 Päivitetty uhrilukuja.

Jaa.
Exit mobile version