maanantai, 28 lokakuun

Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan ”valtava määrä Euroopan maita ja eri EU:n toimielimiä” yrittivät vaikuttaa vaaleihin.

Venäjä ”kiistää voimakkaasti”, että se olisi sekaantunut Georgian parlamenttivaaleihin.

– Ei ollut mitään sekaantumista. Nämä syytökset ovat täysin vailla pohjaa, sanoo Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov.

Peskovin mukaan vaaleihin sekaantuivat tosiasiassa EU ja sen jäsenmaat.

– Valtava määrä Euroopan maita ja eri EU:n toimielimiä on yrittänyt vaikuttaa äänestyksen tulokseen. Kukaan ei edes salannut tätä, nämä olivat julkisia lausuntoja.

Lauantaina pidetyissä vaaleissa julistautui voittajaksi Venäjää lähellä oleva Georgialainen unelma -niminen puolue.

Oppositio ja maan länsimielinen presidentti Salome Zurabishvili eivät ole hyväksyneet vaalien tulosta, vaan ovat väittäneet sitä väärennetyksi. Hänen mukaansa vaalien väärentämisen takana on Venäjä.

Virallisten tulosten mukaan pitkälti yli puolet äänistä sai vaaleissa Georgialainen unelma -puolue, joka on ollut hallitusvastuussa jo kolme vaalikautta. Tulos poikkesi merkittävästi yhdysvaltalaisen tutkimusyhtiön Edison Researchin ovensuukyselystä.

Eurooppalaiset vaalitarkkailijat sanoivat sunnuntaina, että Georgian parlamenttivaaleja varjostivat äänestäjiin kohdistuva painostus ja epätasaiset toimintaedellytykset.

Etyj:n vaalitarkkailijoiden mukaan heillä oli useita huolenaiheita vaalien kulusta mukaan lukien äänten ostaminen, kaksoisäänestäminen sekä äänestäjiin kohdistuva väkivaltaa ja pelottelu äänestyspaikkojen ulkopuolella.

Lähteet: AFP, Reuters, STT

Juttua päivitetty 28.10. kello 12.19 Peskovin kommenteilla EU:n väitetystä sekaantumisesta vaaleihin.

Jaa.
Exit mobile version