maanantai, 6 tammikuun

Lapin laskettelukeskuksissa riittää turisteja. Monin paikoin muualla hiihtokeskusten alkukausi on ollut haastava.

Jyväskylän laskettelukeskus Laajiksessa avattiin ensimmäinen rinne kokonaan uutenavuotena.

Yleensä rinteet on saatu kuntoon jo itsenäisyyspäiväksi.

Jyväskyläläinen Marko Kolsi lähti rinteeseen poikansa ja kaveriperheen kanssa.

– Eilen avattiin meidän laskettelukausi. On hommattu täksi talveksi kausiliput ja säästetään muista harrastuksista.

Laskettelukeskuksilla on Lappia ja joitain eteläisemmän Suomen keskuksia lukuunottamatta ollut erittäin haastava alkukausi.

Rinteet on saatu auki totuttua myöhemmin lauhan alkutalven vuoksi. Myös yleinen taloustilanne näkyy kävijämäärien vähenemisenä.

– Viime hiihtolomakaudella alkoi huomata hankalan taloustilanteen. Kysymysmerkkien täyteinen talvi tästäkin on tulossa, kertoo Tahkon, Vuokatin ja Kasurilan laskettelukeskuksia pyörittävän Skione Groupin toimitusjohtaja Lauri Suutarinen.

Kuopion Tahkolla on ollut alkukaudesta 30 prosenttia prosenttia vähemmän kävijöitä viime vuoteen verrattuna. Aukiolopäiviä on ollut puolet viime vuodesta.

Jämsän Himoksella laskettelupäivissä on nähtävissä myös selkeää tiputusta. Toimitusjohtaja Elsi Ojalan mukaan niitä on ollut 20 prosenttia vähemmän verrattuna viime vuoden vastaaviin aukiolopäiviin.

Kävijämääriä ei Himoksella ole vielä kesken sesongin laskettu. Moni asia vaikuttaa asiakkaiden määrään.

– Joulunpyhien ja uudenvuoden sijoittuminenkin vaikuttaa. Vaikka monilla on vapaata, niin monet ovat myös töissä, Ojala sanoo.

Jyväskylän laskettelukeskus Laajiksessa alkukausi on ollut myös vaikea, mutta Hollolan Messilässä päästiin avaamaan rinteet jo joulukuun 13. päivä, ja siellä kausi on lähtenyt hyvin käyntiin.

Ulkomaisten turistien puute

Venäläisturismin loppuminen verottaa edelleen hiihtokeskuksia. Tahkolla venäläiset ovat tuoneet aiemmin 10–15 prosenttia liikevaihdosta.

Tahkolta kerrotaan kotimaisten asiakkaiden lisääntyneen koronan jälkeen, ja se on paikannut venäläisten matkailijoiden synnyttämää kuoppaa. Myös virolaisia on alkanut virrata enemmän

– Juuri viime viikonloppuna Tahkolla kuului ja näkyi Virostakin porukkaa, mutta määristä ei ole tässä vaiheessa ihan tarkkaa tietoa, sanoo Suutarinen.

Sisä- ja Itä-Suomen matkailu tekee kovasti töitä kansainvälisten asiakkaiden lisäämiseksi.

Myös Himoksella on tultu alaspäin turismin huippuvuosista. Ulkomaalaisten osuus kävijöistä on nykyisin noin kahdeksan prosenttia.

– Kymmenisen vuotta sitten loppiaisen aikaan saattoi pääosin kuulua vain venäjää hissijonoissa. Se on muuttunut, mutta virolaiset ovat löytäneet Himokselle, kertoo Ojala.

Jaa.
Exit mobile version