keskiviikko, 26 maaliskuun

Venäjän kielen ja kulttuurin opetukseen erikoistunut Itä-Suomen koulu on jo pitkään ollut napit vastakkain perustajakaupunkiensa kanssa.

  • Ilona Pesu
  • Elisa Paljakka

Imatran, Joensuun ja Lappeenrannan kaupungit ovat vaihtaneet omat edustajansa Itä-Suomen koulua ylläpitävän säätiön hallituksessa.

Kaupunginhallitukset päättivät asiasta tänään maanantaina, ja kaupungit tiedottivat päätöksestä yhdessä.

Lappeenrannan kaupunginhallitus totesi, että sen nimittämät säätiön hallituksen jäsenet ovat menettäneet kaupungin luottamuksen toimintansa vuoksi. Erityisen arveluttavaa Lappeenrannan mukaan on se, että säätiö edisti sääntömuutoksia, vaikka perustajakaupungit olivat ilmaisseet kielteisen kantansa niihin jo ennakkoon.

Myös Imatra ja Joensuu erottivat Itä-Suomen koulua ylläpitävän säätiön hallituksessa istuneet edustajansa ja nimittivät tilalle uudet jäsenet.

Kaupungit ovat halunneet lakkauttaa Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun jo vuodesta 2024 saakka. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska kaupungilla ei ollut valtuuksia puuttua yksityiskoulun toimintaan. Sen jälkeen Lappeenranta päätti, ettei se jatka toimitilojen vuokraamista koululle.

Itä-Suomen koulu toimii kolmessa kaupungissa: Lappeenrannassa, Imatralla ja Joensuussa.

Kaupungit vastustavat sääntömuutoksia

Itä-Suomen koulu kertoi tänä keväänä uudistavansa opetussuunnitelmaansa ja aikovansa vaihtavaa koulun nimen Itä-Suomen kansainväliseksi kouluksi. Sääntömuutoksia varten säätiö tarvitsee lausunnot koulun perustajakaupunkien kaupunginhallituksilta.

Kaupunginhallitukset eivät kannata Itä-Suomen suomalaisvenäläisen koulun säätiön ehdottamia sääntömuutoksia. Nykyinen nimi viittaa kaupunkien mukaan säätiön tarkoitukseen, eikä sen muuttamiselle ole tarvetta.

Lisäksi sääntöjä ehdotettiin muutettavaksi siten, että jatkossa säätiön hallituksessa istuvien kaupunkien edustajien määrä vähenisi puolella. Säätiön hallituksessa on yhdeksän jäsentä, joista kuusi on koulun perustajakaupunkien kaupunkien edustajia.

Kaupunginhallitusten mukaan sääntöjen muutos merkitsisi perustavanlaatuista muutosta hallituksen kokoonpanoon ja jäsenten nimeämiseen, ja estäisi säätiön perustajakaupunkien tahdon toteutumisen.

Kaupunginhallitukset nimesivät Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun säätiön hallitukseen uudet jäsenet erotettujen tilalle. Näiden toimikausi alkoi välittömästi.

Jaa.
Exit mobile version