maanantai, 16 joulukuun

Mökkimajoitusta isännöivän Tarmo Knuutin vieraat järjestivät syntymäpäiväyllätyksen ja kuvasivat sen Tiktokiin.

Rovaniemen Narkauksen kylässä koiransa kanssa asuva Tarmo Knuuti on vastaillut koko sunnuntain onnittelusoittoihin. Hänen muutaman päivän takainen syntymäpäivänsä sai suuren julkisuuden ja kakun leikkausta on Tiktokissa katsonut jo 17 miljoonaa ihmistä.

Viraaliksi lähtenyt Tiktok-video syntyi, kun Airbnb-mökkiä isännöivä Knuuti sai viime viikolla vieraaksi kaksi venezuelalaista naista. He päättivät yllättää Knuutin kakulla ja onnittelulaululla, kun tämä täytti 72 vuotta.

Ryhmähalaukseen päätynyt tuokio sai valtavan julkisuuden toisen vieraan Jessica Judithin jaettua sen seuraajilleen Tiktok-sivullaan ja Instagram-tilillään. Knuuti kertoo, että totuus valkeni hänelle lauantai-iltana.

– Eilen illalla kuulin tyttäreltäni, että nyt siellä viisi miljoonaa ihmistä seuraa minun mökkitoimintaani, mutta yön aikana luku on noussut 15 miljoonaan. Olin tietysti tosi yllättynyt.

Haastattelun jälkeen sunnuntai-iltapäivällä luku oli noussut Tiktokissa jo 17 miljoonaan. Instagramin puolella julkaisusta on tykätty yli 70 000 kertaa ja siihen on kommentoitu yli 1 700 kommenttia.

Tuhansissa hengessä mukana olevissa somekommenteissa onnitellaan Tarmoa ja suitsutetaan naisten hyväsydämisyyttä. Mukavia he Knuutin mukaan olivatkin.

– Mieltä lämmittävät muistot jäivät. Varmasti muistan ne naiset loppuelämäni. He olivat hyvin ulospäinsuuntautuneita ja aina äänessä.

Videoon on kommentoinut myös itse Airbnb-yritys. ”Kun vieraat saavatkin isännän tuntemaan olonsa isännöidyksi”, yritys kirjoitti.

Varausvyöryyn on valmistauduttava

Vaikka miljoonasuosio tulikin ikämiehelle tietysti puun takaa, vieraat olivat kyllä kertoneet sometoiminnastaan. Ja huomasi sen muutenkin.

– He olivat niiden videoiden kanssa koko ajan ja tekivät kuvauksia. Eikä se minua haittaa, hyvä vaan.

Knuuti kertoo naisten löytäneen mökin hyvien arvostelujen ansiosta. Syntymäpäivävideon myötä majoitus sai sellaisen mainoksen, että kysyntä lienee taattua.

– Varmasti tulee varauksia, se on selvä. Kaikki otan vastaan, keitä tulee.

Uusia varauksia on jo tullut, mutta niihin Knuuti ei ole ehtinyt vielä hässäkän keskellä perehtyä. Airbnb-sivujen kautta on tullut myös kymmenittäin onnitteluja ympäri maailmaa.

Knuuti on saanut Airbnb-isäntänä erinomaiset arvostelut ja korostaakin puhelun aikana useaan kertaan asiakaspalvelun tärkeyttä. Minään ongelmana hän ei pidä sitä, että kommunikointi on hoidettava Google-kääntäjän kautta.

Jos vieras haluaa lähteä katsomaan poroja tai metsään lumikenkäilemään, se järjestetään. Jouluaattona Knuuti ottaa kairan ja lähtee järven jäälle.

– Kalifornialaiselta pariskunnalta tuli jouluaatoksi toivomus, että jos opettaisin heille, miten pilkitään. Se toive pitää ehdottomasti täyttää.

Jaa.
Exit mobile version