maanantai, 8 heinäkuun

Kunnossapitomestari Pertti Lähteenmäki sanoo, että tulvavauriot hoidetaan kuntoon alihankinnan kautta.

Vaasan keskustassa tulvi torstai-iltapäivän rajun sadekuuron seurauksena. Ainakin Korsholmanpuistikossa lainehti kunnolla, samaten Klemetinkadulla kaivot tulvivat yli.

Kunnossapitomestari Pertti Lähteenmäki vastaa puhelimeensa 50 kilometrin päässä Oravaisissa. Hän sanoo, että minkäänlainen järjestelmä ei olisi pystynyt ehkäisemään syntynyttä tilannetta.

– Nyt otamme töihin urakoitsijoita, jotka tyhjentävät kaivot. Nämä työt menevät pääasiassa alihankintana. Jos kaivojen päällä on tuketta, kaupunki hoitaa ne ja kiinteistöjen omistajilla on hoitovastuu puoliväliin katua asti, Lähteenmäki sanoo.

Huolestuneita soittoja

Vaasan Veden yleisnumerosta käy selväksi, että moni vaasalainen on iltapäivän mittaan soittanut asiasta. Äkkiä selviää sekin, että tilanne myös harmittaa. Protokolla ei ole aivan selkeä.

– Eihän se meille kuuluisi enää tämä homma. Ihmeellistä, että kaupunki kerää hulevesirahaa ja sitten tämä on tällaista vuodesta toiseen, sanoo puhelimeen vastaava työntekijä.

Puhelimeen vastaava mieshenkilö ei esittäydy. Hän sanoo, että protokolla on aina samanlainen kun numeroon soitetaan. Selväksi käy, että tilanne harmittaa.

– On ihmeellinen tilanne, että asiakkaat soittavat että kaivonkansia on lentänyt pois paikaltaan ja siihen ei löydy sitten muuta apua kuin soittaa 112:aan. Siinä nousee tie pystyyn.

– Tämä on täysin verrattavissa katupuolen päivystyksiin eli jos vaikka talvella pitää lähteä hiekottamaan. Tai jos on kaivonkansia irti ja sattuu onnettomuuksia kun ihmiset ajelevat päin kaivonkantta, hän ottaa esimerkin.

Jaa.
Exit mobile version