Tilan emäntä Elina Pulkkinen käänsi ikävän kokemuksen toiminnaksi.
Toistakymmentä veteliläistä karjui ja polki jalkaa lauantai-iltana Kainulan tilan lammaslaitumella.
Kaikille avoimen karjumispäivän ideana oli huutaa paha olo maailmalle, jottei sitä tarvitse kohdistaa syyttömiin.
Jokaiselle huutajalle oli varattu 4000 neliön lammaslaitumelta neljän neliön alue. Ohjeena oli tuulettaa äänihuulia perusteellisesti ja päästellä ulos kaikki kirosanat, mitä universumista saattaa löytyä.
Ei pahoitteluja, ei selittelyjä. Toisiin ei myöskään saanut koskea.
Päivän idea herätti paljon keskustelua jo etukäteen ja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa, mutta kun H-hetki koitti, monelle iski rimakauhua. Karjumispäivä herätti toki myös hilpeyttä.
Vapaalle karjunnalle on kysyntää
Ajatus karjumispäivästä syntyi todellisuudesta.
Idean äiti Elina Pulkkinen kertoo olleensa koiranpennun kanssa lenkillä, kun tuntematon mies ajoi pyörällä häntä kohti ja alkoi karjua hänelle ja hihnassa olleelle pennulle.
Pulkkinen kuvailee miehen olleen raivoissaan häntä ja pentua kohtaan.
Pulkkinen oli pöyristynyt ja sanoi koiralle, että nyt lähdetään kotiin rääkymään.
Kotona hän sai idean karjumispäivästä. Etenkin, kun tuntemattomat ihmiset ovat huutaneet hänelle syyttä aiemminkin.
– Mietin, että pitääkö tarjota sallittua karjumishetkeä, missä ei tarvitse pahoitella eikä selitellä vaan saa päästellä kaiken pahan olon pihalle. Meillä Kainulassa vastataan aina kysyntään. Kun kesällä kysyttiin Brita-kakkua, sitä leivottiin. Nyt tarjottiin karjumishetkeä ja täällä karjuttiin, Pulkkinen naurahtaa.
Hyvät kokemukset
Jonna Rahkosen mielestä karjumisalue on hauska keksintö etenkin vauvaperheelle.
– Piti tuoda lapset tänne huutamaan, niin ei tarvitse tuvassa huutaa niin paljon.
Pienen harkinnan jälkeen hän rohkaistui itsekin kokeilemaan fiilisten purkamista. Huuto päättyi nauruun.
– Aika hauskaa, vapauttavaa.
Tuija Puumala koki huutamisen aluksi vähän vaivaannuttavaksi, mutta karjuminen irtosi, kun laitumella oli muutakin porukkaa.
Aarni Puumalaa, 8, ajatus luvan kanssa kiroilemisesta viehätti kovasti jo etukäteen. Hän myös harjoitteli kiroilemista ja jalanpolkemista kotona ja mietti, mitä kaikkia mahdollisia kirosanoja kuulisi.
Tosipaikan tullen nuorta miestä vähän jännitti ja nolotti.
– Ihan kivaa oli, mutta en haluaisi joka päivä kiroilla, Aarni Puumala sanoo.
Johannes Puusaaren olo jälkeen päin oli hyvä.
– Kyllähän siinä sai huutaa pahimmat pihalle. Vielä kun olisi ollut vähän lämpimämpi, ei olisi ollut kurkulle niin kova homma.
Elina Pulkkisella ei ole tapana karjahdella, mutta nyt olisi voinut vähän puhista.
