Joulukuussa hukkui ennakkotietojen mukaan neljä ihmistä. Ennakkotiedot kerätään mediasta ja avoimista viranomaislähteistä.
Suomessa hukkui viime vuonna tapaturmaisesti 88 ihmistä, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) ennakkotietojensa perusteella. Ennakkotiedot kerätään mediasta ja avoimista viranomaislähteistä.
Joulukuussa hukkui ennakkotietojen mukaan neljä ihmistä. Yksi hukkumisista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä, yksi jäihin vajoamisen seurauksena ja yksi veteen putoamisen seurauksena. Yhdessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.
SUH muistuttaa, että jääolosuhteissa on suurta vaihtelua eri alueilla. Pakkassäät tai kalenterin päivämäärä eivät takaa jään turvallisuutta.
Vielä 2000-luvun alussa Suomessa hukkui vuosittain noin 200 ihmistä. Viime vuosikymmenellä hukkuneita oli keskimäärin noin 140 vuodessa.