Viisi vuotta Kalajoen tuli­myrskystä: tuhosta syntyi uutta elämää ja yllättävä turistikohde | Kotimaa

Tuntuu syksyltä, vaikka eletään elokuun alkupuolta. Kalajoen Raution kylällä sataa vettä ja tuulee.

Toisin oli viisi vuotta sitten. Paahteinen kesäsää oli saanut maaston kuivumaan. Kylän kupeessa rakennettiin suurta tuulipuistoa.

Heinäkuisena maanantaipäivänä vuonna 2021 tuli pääsi alueella irti. Syttyi Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuri metsäpalo.

Puuskittainen tuuli sai palon leviämään nopeasti, turvemaa kyti kauan ja maasto oli hyvin vaikeakulkuista.

– Pirunpeltoa, sanoo Raution kyläyhdistyksen sihteeri Vesa Haapakoski.

Palon sammuttaminen kesti pari viikkoa. Työhön hälytettiin pelastajia ympäri maata.

Kaikkiaan metsää paloi lähes 230 hehtaaria. Viisi vuotta myöhemmin paloalue erottuu edelleen, mutta palo muutti maiseman lisäksi paljon muutakin.

Se käynnisti laajan kehitystyön pelastustoimessa, synnytti uusia luontoarvoja ja loi pienelle kylälle yllättävän matkailukohteen.

Vesa Haapakoski muistaa hyvin kuinka kylällä tarkkailtiin palon etenemistä.

– Tunnelma oli vähän pelokas ja odottava, kun seurattiin, mihin palo leviää. Se onneksi ei tullut kylää kohti, vaan eteni toiseen suuntaan.

Kyläläisten ei lopulta tarvinnut lähteä evakkoon, eikä savuhaittaakaan syntynyt.

Palo näkyi lähinnä kylän raitilla, jossa liikkui poikkeuksellisen paljon pelastushenkilökuntaa.

Ruoanjakelua hoidettiin kylän koululta ja paloasemalla huollettiin sammutuskalustoa. Haapakoskikin oli Vapaaehtoisen pelastuspalvelun mukana varustehuollossa.

Palon jälkeen käynnistyi laaja pelastustoimen selvitystyö, jossa summattiin kokemuksia suurpalon sammuttamisesta.

Kalajoen kokemuksista nousi esiin selkeitä ongelma-alueita, kertoo Pelastusopiston tutkija Kalle Kiviranta. Hän nostaa esiin tilannejohtamisen, henkilöstön resursoinnin ja välineiden saatavuuteen liittyvät ongelmat.

Kivirannan mukaan palon aikana johtaminen oli kirjavaa ja epäyhtenäistä. Nyt maastopalotilanteiden ohjeistuksia ja toimintamalleja on yhdenmukaistettu.

Pitkäkestoinen sammutus­operaatio venytti myös miehistö­resurssit äärimmilleen. Miehistö oli töissä pitkiä aikoja ilman taukoja.

– Pahimmat työvuorot kestivät toista­kymmentä tuntia, Kiviranta kertoo.

Yksi konkreettisimmista muutoksista Kalajoen palon jälkeen koskee varusteita. Kalajoella sammuttajat työskentelivät raskaissa rakennuspalo­varusteissa. Se nosti vaikeakulkuisessa maastossa tapaturmariskiä, lisäsi kuormittumista ja altistumista savukaasuille sekä muille haitallisille ainesosille.

Nyt pelastuslaitoksille on annettu suositus kevyemmästä asu­kokonaisuudesta. Keskeistä on kerros­pukeutuminen, jolla pystytään vähentämään maasto-olosuhteiden riskejä.

Kolmas haaste liittyi välineisiin ja yhteistyöhön. Yhteistä järjestelmää pelastuslaitosten saatavilla olevasta kalustosta ei yksinkertaisesti ollut. Se aiheutti kirjavia apupyyntöjä, Kiviranta summaa.

Palojen leviämistä ja etenemistä ennustetaan myös teknologian avulla.

Kalajoen palo paljasti, että suomalaiset metsäolosuhteet voivat olla vaikeita ennakoida. Kiviranta kertoo, että järjestelmät eivät osanneet arvioida palon leviämistä esimerkiksi ojitetulla suolla.

– Leviämismallit olettivat, että ”jaa, tässä on suo, liekki ei leviä tämän yli”. Todellisuudessa maasto oli rutikuivaa, ja tuli levisi monta sataa metriä minuutissa.

Malleja on sen jälkeen parannettu. Tulevaisuudessa metsiin voi tulla myös erilaisia sensoreita ja kameravalvontaa palojen varhaista havaitsemista varten.

Kun Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen luonnonsuojeluryhmän ryhmäpäällikkö Eero Melantie saapui paloalueelle pian tulipalon jälkeen elokuussa 2021, maisema oli karu.

Hänen mieleensä tuli kokemus vuotta aiemmasta Muhoksen suurpalosta. Metsässä oli täysin hiljaista. Linnut eivät laulaneet eikä maastosta kuulunut mitään. Tunnelma oli jopa painostava.

Näin Eero Melantie kuvaa näkymää Kalajoen paloalueella, kun hän palaa alueelle vuosien tauon jälkeen.

Viisi vuotta myöhemmin maisema Kalajoella on muuttunut täysin. Musta maapohja on nyt vihreä.

– Tuhkaravinteesta nousee uutta elämää, Melantie kertoo.

Maasta puskee koivuntaimia ja maitohorsmaa.

Kalajoen seurakunta ja kaksi yksityistä metsänomistajaa suojelivat yli sata hehtaaria paloaluetta 20 vuodeksi. Se on Melantien mukaan merkittävää.

– Metsäpalot ovat Suomessa harvinaisia. Meillä Pohjois-Suomella on kaksi isoa metsäpaloaluetta, Muhoksella ja Kalajoella. Kummassakin on yli sata hehtaaria rauhoitusaluetta.

Suojellulla alueella palaneita puita on edelleen paljon pystyssä. Tien toisella puolella oleva suojelematon alue muistuttaa sen sijaan hakkuuaukiota, sillä sieltä palaneet puut on kerätty pois.

Vesa Haapakoski ei olisi uskonut, että metsäpaloalueesta tulisi Raution kylälle matkailumagneetti. Mutta juuri niin kävi.

Palon jälkeen alueelle tehtiin noin 50 kilometrin pyöräilyreitistö, joka hyödyntää tuulivoimapuiston tieverkostoa. Kyläyhdistys rakensi alueelle lisäksi kodan ja laavuja, ja on sitoutunut reitistön ylläpitoon vuosiksi eteenpäin.

Alue kiinnostaa muitakin kuin pyöräilijöitä. Haapakoski on toiminut jopa oppaana bussiseurueille, jotka ovat saapuneet katsomaan, miten paloalue on muuttunut viiden vuoden aikana.

Kodan vieraskirjassa on tervehdyksiä vierailta, jotka ovat saapuneet alueelle esimerkiksi Saksasta ja Puolasta.

Eero Melantie toteaa, että metsäpalo toi entiseen talousmetsään jotain, mitä siellä ei ennen ollut: luontoarvoja.

– Tämä oli aiemmin voimakkaasti käsiteltyä talousmetsää. Metsäpalo on luonnolle uusi alku.

Palon jälkeen kasvi- ja eläinlajisto monipuolistuvat, kunnes metsä alkaa kehittyä takaisin kohti vanhaa. Suojeltu metsä saa kehittyä rauhassa nyt ainakin parikymmentä vuotta.