1990-luvulla kauhistuttanut Virtual Boy tulee takaisin alkuperäisessä ”loistossaan”. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin se vaatii toimiakseen Nintendo Switch -konsolin.
Nintendo tuo markkinoille Virtual Boy -konsolin, joka on yksi yhtiön historian suurimmista flopeista. Samalla laite nousee klassikon asemaan.
Alun perin vuonna 1995 ilmestynyt konsoli julkaistaan nyt Nintendo Classics -sarjan lisälaitteena Switch 1 ja 2 -konsoleille. Markkinoille tuleva Virtual Boy -lisälaite toimii asettamalla Switch-konsoli sen sisään.
Uusi Virtual Boy julkaistaan helmikuussa 2026.
Alkuperäistä Virtual Boyta myytiin 1995–96 vain vajaat 800 000 kappaletta, kun esimerkiksi Playstationia myytiin 10 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti vuonna 1996.
Virtual Boy oli markkinoilla alle vuoden, ja sille julkaistiin yhteensä vaivaiset 22 peliä. Laitetta ei koskaan tuotu Euroopan, saati Suomen markkinoille. Sitä myytiin vain Japanissa ja Yhdysvalloissa.
Konsolin pääkehittäjä Gunpei Yokoi erosi epäonnistumisen jälkeen tehtävästään. Hän kuoli seuraavana vuonna auto-onnettomuudessa.
”Laitteesta tuli täysi paskaläjä”
Virtual Boyn oli tarkoitus mullistaa pelimaailma tarjoamalla pelaajalle pääsy virtuaalitodellisuuteen. Tämä yritettiin luoda tekemällä konsolista kiikareita muistuttava stereoskooppinen koje, jossa molemmat silmät näkevät eri ruudun.
Sen piti olla kokemus, jossa pelaaja olisi itse pelin sisällä. Tarjolla oli kuitenkin lähinnä päänsärkyä ja niskakipuja. Alkuperäisessä pakkauksessa onkin vakavalta kuulostavia varoituksia laitteen käytöstä mahdollisesti aiheutuvista terveysvaikutuksista.
– Ajatus siitä, että olet sisällä pelissä, on mahtava konsepti, mutta sen sijaan laitteesta tuli täysi paskaläjä, tiivisti yhdysvaltalainen tubettaja Angry Video Game Nerd eli James Rolfe jo 16 vuotta sitten.
Puna-mustalla grafiikalla Playstationia vastaan
Monet ovat tuominneet konsolin pelit surkeiksi, vaikka pieni osa puhuu niistä netin keskustelupalstoilla myös positiiviseen sävyyn.
Kritiikkiä keräsi jo tuoreeltaan pelien puna-musta grafiikka. Muita värejä ei ollut, vaikka laite kilpaili aikansa kehittyneiden konsoleiden kuten Playstationin kanssa.
Illuusio virtuaalitodellisuudesta syntyy sekin vain poikkeuksellisen hyvällä mielikuvituksella, jos silloinkaan.
Switchin lisäosanakin puna-musta grafiikka on trailerin perusteella entisellään.
Tubettajan päätä alkoi kivistää alkuperäistä konsolia pelattaessa
Monet niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat ylipäänsä kokeilleet alkuperäistä laitetta, eivät ole vakuuttuneita.
– Kolmen minuutin pelaamisen jälkeen päätäni alkoi kivistää, tubettaja Joona Leppälä kertoi ZoneVD-kanavallaan viisi vuotta sitten.
Aiheesta on keskusteltu vuosien saatossa myös keskustelufoorumi Redditin Suomi-yhteisössä. Siellä konsolille löytyy myös puolustajansa.
– Jos olet suuri Nintendo-fani, et tule katumaan. Se on outo konsoli. Mutta huomaat pikkuhiljaa rakastuvasi siihen. Sille on hyviä pelejä ja sillä on muutama lunastava ominaisuus, kirjoitti nimimerkki Koopatroopa360 reilu kymmenen vuotta sitten.
Nintendo lupaa laitteelle 14 peliä
Nintendo lupaa, että laitteelle tulee ajan myötä 14 peliä. Joukossa on pelejä, jotka ovat saaneet kehujakin, kuten Wario Land.
Peleistä voi olla montaa mieltä, mutta 1990-luvulla perustavanlaatuinen ongelma oli itse laitteessa.
Pelaajayhteisö odottanee nyt kauhunsekaisella mielenkiinnolla, mitä Nintendo tuo heidän silmilleen nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin.



