Vuoden 2024 turhakkeeksi valittiin nurmikko. Valinnalla on jo vuosia nostettu valokeilaan ympäristöä kuormittavia kulutusvalintoja.
Suomen Luonto -aikakauslehti on valinnut vuoden 2024 turhakkeeksi nurmikon. Valinnalla lehti haluaa kiinnittää kriittistä huomiota pihojen ja viheralueiden yksipuolisuuteen. Vuoden turhake valittiin nyt jo 25. kerran.
Monimuotoisten pihojen puolesta on puhuttu jo pitkään. Silti tasainen ja vähälajinen nurmikko pitää pintansa eräänlaisena oletusasetuksena. Monen mielestä hoidettu nurmikko tekee ympäristöstä siistin, kun taas niityt tuovat mieleen punkit ja käärmeet, valinnasta kerrotaan.
Vähimmillään nurmikko koostuu vain muutamasta heinäkasvista. Muiden eliölajien näkökulmasta on perusteltua kutsua sellaista nurmea aavikoksi. Ani harva eliö löytää moisesta ympäristöstä ravintoa tai suojaa.
– Nurmikot mielletään helppohoitoisiksi, mutta itse asiassa juuri ne tarvitsevat hoitoa: leikkausta, lannoitusta, kitkemistä, kalkitusta, ilmaamista. Lisäksi helteellä nurmi vaatii säännöllistä kastelua tai se kuivahtaa keltaiseksi, Suomen Luonto -lehden päätoimittaja Heikki Vasamies muistuttaa tiedotteessa.
Useimmissa tapauksissa tilanne paranisi, kun vain olisi tekemättä mitään. Lajisto monipuolistuisi hiljalleen ja vieläpä mukautuisi kasvupaikkaan sopivaksi.
Juuri nyt suosiotaan kasvattaa lehden mukaan varsinainen superturhake eli pihaan levitettävä muovinen keinonurmi.
Nurmikolla on yhä paikkansa esimerkiksi pelikenttänä ja kulttuurihistoriallisen maiseman osana, mutta lehden mukaan meneillään on kulttuurin muutos kaupunkisuunnittelussa.
Vuoden turhake 25 vuotta
Turhakkeen valinnalla on jo neljännesvuosisadan ajan yritetty vaikuttaa kuluttamiseen nostamalla valokeilaan ympäristöä kuormittavia kulutusvalintoja, uusia hullutuksia tai tarpeettomia tuotteita.
Suomen Luonnon toimitus valitsee Vuoden turhakkeen lukijoiden ehdotuksista. Lehden kustantaja on Suomen luonnonsuojeluliitto.
Aiemmiksi vuoden turhakkeiksi on valittu muun muassa maakuntalentojen tuet, terassilämmitin, liika lihankulutus, korjauskelvoton elektroniikka, pikamuoti, muovikassi, turkis, ilotulite, pantiton pullo, hampurilaisaterian kylkiäinen, ulkomainen pullovesi ja lehtipuhallin.