torstai, 24 lokakuun

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten mukaan Venäjä on väärentänyt vuosia vanhan videon, jossa varapresidenttiehdokas Walz näyttää käyttäytyvän sopimattomasti oppilaita kohtaan.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset kertoivat tiistaina Washington Postin mukaan, että Yhdysvaltain vaaleja häiritsevät venäläiset ovat tehneet väärennetyn videon demokraattien varapresidenttiehdokkaasta Tim Walzista.

Väärennetyssä videomateriaalissa Walz käyttäytyy sopimattomasti opettajana ja valmentajana oppilaita kohtaan. Video on kerännyt miljoonia katselukertoja sosiaalisessa mediassa.

Yhdysvaltain mukaan venäläisvideot ovat osa Venäjän yritystä vaikuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

– Jotkut näistä vaikuttamispyrkimyksistä tähtäävät yllyttämään väkivaltaan ja demokratian kyseenalaistamiseen poliittisena järjestelmänä riippumatta siitä, kuka voittaa, sanoi tiedusteluviranomainen Washington Postin mukaan.

Viranomaisen mukaan Venäjä pyrkii lisäksi uhkailemaan mielipidekyselyn tekijöitä sekä lisäämään mielenilmauksia ja auttaa niitä yltymään väkivaltaisiksi.

Venäjä pyrkii vaikuttamaan vaaleihin

Tekoälyn avulla tehty syväväärennetty video eli niin sanottu deepfake on tehokas tapa, jolla Venäjä tai muut toimijat voivat pyrkiä vaikuttamaan vaaleihin.

Yhdysvallat on aiemmin syyttänyt Venäjää yrityksistä vaikuttaa marraskuun presidentinvaaleihin. Samalla Venäjä on levittänyt disinformaatiota Ukrainan sotaan liittyen.

Presidentti Joe Bidenin hallinto on aiemmin asettanut pakotteita kahdelle Venäjän valtiollisille mediayhtiöille sekä kymmenelle niiden johtohahmolle.

Jaa.
Exit mobile version