Suomen edustaja kertoo keskittyvänsä omaan suoritukseensa, kun ympärillä kuohuu.
Hollanti ei saa osallistua illan finaaliin, Irlanti jätti kenraaliharjoitukset väliin epäselvistä syistä, ja muutama maa – Irlanti mukaan lukien – jätti osallistumatta perinteiseen lippuparaatiin. Viimeksi mainittu oli Euroopan yleisradiounioni EBUlle syy järjestää erillinen kriisikokous.
Jo alkujaan Israelin osallistumisen takia kiistanalaisiksi osoittautuneet Euroviisut ovat kriisiytymässä, ja sen saattoi aistia, kun Suomen viisuedustaja Windows95man asteli suomalaismedian eteen lauantaina ennen viisufinaalia.
Teemu Keisteri totesi haastattelun aikana useaan otteeseen haluavansa keskittyä omaan suoritukseensa ja illan finaaliin. Hän ei halunnut vastata muita maita koskeviin kysymyksiin tai ottaa kantaa hankaliin aiheisiin.
– Vähän on outo tunnelma, synkkiä pilviä asian päällä, Teemu Keisteri ja Henri Piispanen totesivat.
Mutta voivatko Euroviisut tässä tilanteessa yhdistää Eurooppaa toivotulla tavalla?
– Teen sitä, missä olen paras: happy ja silly (iloinen ja hassu) minä. Annan esitykselläni iloa kansalle, se on tällä hetkellä tärkeää, Teemu Keisteri totesi.
Entä millaiseen sijoitukseen Windows95man olisi tyytyväinen finaalin jälkeen?
– Ykkönen tai top 10. Tai viimeinen. Se on nolla tai sata, Keisteri hymähti.
– Sijoituksella ei ole väliä, koska mulla on kivaa sun kanssasi, Henri Piispanen huikkasi Keisterille vastaukseksi.
Kenraaliharjoitus sujui Windows95manin osalta hyvin, joskin pienet vastoinkäymisetkin kuuluvat asiaan.
– Pyrot eivät meinanneet sammua, siihen jäi pieni liekki. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Mutta tämä on Windows95man-show, tämä on No Rules. Ei ole virheitä Windows95man-maailmassa.