perjantai, 5 joulukuun

Selvä enemmistö suomalaisista haluaisi jatkaa Saimaalla verkko­kalastus­kieltoa heinäkuun loppuun asti, selviää WWF:n teettämästä kysely­tutkimuksesta.

WWF:n kyselytutkimuksen mukaan 67 prosenttia suomalaisista ja 64 prosenttia Saimaan alueen asukkaista kannattaa verkkokalastuskiellon jatkamista heinäkuun loppuun.

Nykyisin kielto päättyy kesäkuun lopussa ja muikkuverkkojen kielto jo 21. kesäkuuta.

Vain yhdeksän prosenttia kaikista vastaajista ja 15 prosenttia Saimaan alueen asukkaista vastustaa rajoituksen pidentämistä.

Kaksi kolmasosaa vastaajista sekä koko maassa että Saimaan alueella oli sitä mieltä, että kiellon tulisi koskea kaikkia kalaverkkoja, myös muikkuverkkoja.

– Tehokkainta olisi jatkaa keväistä verkkokalastuskieltoa heinäkuun loppuun kaikkien kalaverkkojen osalta, sanoo WWF:n suojelujohtaja Elina Erkkilä.

Saimaannorpan suojelemiseksi tehtävät kalastusrajoitukset säädetään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Pohjois-Savon ely-keskus valmistelee parhaillaan esitystä uusista rajoituksista, joiden on määrä astua voimaan keväällä 2026.

Pyydykset uhkana norpanpoikasille

Kyselytutkimuksen mukaan 93 prosenttia suomalaisista ja 89 prosenttia Saimaan alueen asukkaista haluaa saimaannorpan kannan kasvavan elinvoimaiselle tasolle.

Yli 80 prosenttia vastaajista kannattaa verkkokalastuksen rajoitusalueen laajentamista kattamaan kaikki tunnetut norppien syntymäpaikat.

Kalanpyydykset, kuten verkot ja löysänieluiset katiskat, ovat merkittävä uhka erityisesti norpanpoikasille. WWF:n mukaan kalanpyydyskuolemien vähentäminen on tehokkain keino suojella saimaannorppaa.

Norppakanta kasvaa

Kun WWF aloitti saimaannorpan suojelun 1970-luvun lopulla, norppakannan arvioitiin olevan noin sadan yksilön kokoinen. Nyt kannan koko on noin 530 yksilöä.

Erkkilän mukaan kannan kasvu osoittaa, että saimaannorpan suojeluun on löydetty toimivia ratkaisuja.

– Suunta on oikea ja voimme iloita norppien määrän kasvusta, vaikka se onkin hidasta.

Saimaannorppa on edelleen erittäin uhanalainen.

Kyselytutkimuksen toteutti WWF:n toimeksiannosta Verian. Tutkimukseen vastasi 1000 suomalaista, joista 300 asuu Saimaan alueella. Kysely toteutettiin syyskuun lopulla 2025.

Share.
Exit mobile version