maanantai, 17 kesäkuun

Huhtikuussa tehtävässään aloittaneen Jari Luukkosen mukaan rahaa kyllä löytyisi kymmenien miljoonien urakkaan.

Ilkka Ritvanen,

Jukka Eskanen

Pohjois-Karjalan Heinävedellä sijaitsevien Palokin koskien ennallistaminen on ainoa keino pelastaa Saimaan järvilohi, sanoo ympäristöjärjestö WWF:n uusi pääsihteeri Jari Luukkonen.

– Kaikki ymmärtävät saimaannorpan arvon. Meillä on kuitenkin ihan samanlainen uniikki laji, saimaanlohi. Nyt on iso vaara, että se menetetään kokonaan, hän sanoo.

Saimaan järvilohi on äärimmäisen uhanalainen. Sen viimeinen pääsy lisääntymisalueilleen katkesi 1970-luvun alussa, kun Pielisjokeen rakennettiin Kuurnan voimalaitos. Laji on sen jälkeen ollut täysin viljelyn ja istutusten varassa.

Viljelylaitokset ovat kuitenkin kärsineet kaloja tappavasta vesihomeesta, jonka pelätään jopa lopettavan koko viljelyn.

Palokin koskien vapauttaminen ja ennallistaminen voisi arvioiden mukaan tuoda jopa kymmeniä hehtaareja lisääntymisalueita Saimaan järvilohelle ja myös uhanalaiselle järvitaimenelle.

Yhtiö vastustaa padon purkua

Palokin koskien ennallistaminen on ollut vahvasti esillä viime vuosina. Se on myös kirjattu hallitusohjelmaan.

Padon ja voimalaitoksen omistava Pohjois-Karjalan Sähkö ei kuitenkaan halua luopua niistä, vaan ehdottaa vaihtoehdoksi padon ohittavaa, maastoon kaivettavaa kalatietä.

Jari Luukkonen toivoo, että yhtiö harkitsisi vielä kantaansa.

– Olen ymmärtänyt, että Pohjois-Karjalan Sähkön omistavat kunnat ovat kuitenkin suuremmalta osaltaan halukkaita padon purkamiseen, hän sanoo.

Vuolaana virtaava koski vetäisi matkailijoita

Palokin koskien ennallistamista selvittänyt raportti valmistui viime talvena. Selvitysmies arvioi koko projektin hinnaksi noin 50 miljoonaa euroa.

Hallitusohjelmassa padon purkamiseen on varattu 20 miljoonaa euroa.

Luukkosen mukaan Palokin koskien ennallistaminen ei ole kuitenkaan rahasta kiinni.

– Hallitusohjelmaan varattu rahamäärä riittää padon ostamiseen ja purkamiseen Ennallistamiseen tarvitaan enemmän rahaa, mutta se voidaan käyttää pidemmän ajan kuluessa.

Ennallistettuina kosket toisivat alueelle myös matkailutuloja, Luukkonen uskoo.

– Palokki oli aikoinaan hyvin merkittävä kalastusmatkailukohde myös ulkomaisille matkailijoille. Nyt olisi mahdollisuus tehdä historiaa tällä alueella.

Monet hallitusohjelmaan kirjatut toimet, kuten vanhojen metsien suojelu, ovat Luukkosen mukaan vesittyneet.

– Palokki olisi mahdollisuus osoittaa, että hallitus haluaa edistää luonnon hyvinvointia. Tämä olisi kohtuullisen helppo ja konkreettinen toimenpide, joka todennäköisesti onnistuisi hyvin, hän sanoo.

Jaa.
Exit mobile version