maanantai, 8 heinäkuun

Luonnonvarakeskuksen mukaan viime vuonna metsällä kävi 186 000 metsästäjää, mikä on vähiten tällä vuosikymmenellä.

Metsästäjien määrä on jatkanut vähenemistään. Luonnonvarakeskuksen mukaan viime vuonna metsällä kävi 186 000 metsästäjää, mikä on 2000-luvun pienin luku.

Metsällä kävijöiden määrä oli nousussa vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana, mutta kääntyi laskuun vuoden 2011 jälkeen. Vuonna 2011 metsällä kävi 234 100 metsästäjää.

Samaan aikaan riistamaksun maksaneiden määrässä ei ole tapahtunut yhtä suurta muutosta. Heidän määränsä on 2000-luvulla liikkunut 300 000 molemmin puolin.

Viime vuonna riistamaksun suoritti noin 302 000 henkilöä.

Eroa selittää esimerkiksi se, että riistanhoitomaksulle ei ole yläikärajaa toisin kuin kalastonhoitomaksussa, josta yli 69-vuotiaat on vapautettu.

– Moni iäkkäämmistä metsästäjistä saattaa yhä maksaa riistanhoitomaksun, vaikka eivät enää kävisikään aktiivisesti metsällä. Lisäksi metsästäjätutkinto vanhenee, jos riistanhoitomaksua ei maksa vähintään joka viides vuosi, sanoo luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Miikka Husa.

Metsäjänis on vähentynyt jo pidemmän aikaa

Saaliseläinten osalta merkittävin muutos on tapahtunut metsäjäniksessä, joiden saalismäärä on ollut laskussa 1990-luvun puolivälistä lähtien.

Toisaalta rusakon saalismäärä on pysytellyt varsin vakaana koko 2000-luvun.

Viime vuonna rusakoita ja metsäjäniksiä saatiin saaliksi kumpiakin noin 73 000 yksilöä. Vielä 2010-luvun alkupuoliskolla metsäjänissaalis oli lähes kolminkertainen rusakkosaaliiseen verrattuna.

Metsäjäniskannan pienentyminen on havaittu myös luonnonvarakeskuksen lumijälkilaskennassa.

Pienriistan saalismäärät laskivat viime vuonna hieman edellisestä vuodesta.

– Merkittävistä pienriistalajeistamme sinisorsan saalis laski eniten. Myös metsäkanalintusaalis kääntyi laskuun, mutta takana on kuitenkin monta hyvää metsäkanalintuvuotta, Husa kertoo.

Myös hirvieläimiä saatiin saaliksi edellistä vuotta vähemmän.

– Hirvieläinten metsästys riippuu lupamääristä, Husa toteaa.

Jaa.
Exit mobile version