Ambulanssit on hankittu käytettyinä huutokaupoista Lions Clubien keräämillä lahjoitusvaroilla.
- Heinimaija Hirvonen
- Minna Rosvall
Yhdeksän lahjoitusvaroin hankittua ambulanssia lähti maanantaina Turun tuomiokirkolta Helsingin kautta kohti Ukrainaa.
Noin 150 000 euron arvoisen lahjoituksen takana on yli 250 eri puolella Suomea toimivaa Lions Clubia. Keräyksellä saatiin hankittua kaikkiaan kymmenen ambulanssia, joista yksi toimitettiin Ukrainaan jo aiemmin.
Varsinais-Suomessa asuva keräysaktiivi Jari Järvelä Lions Club Karinainen-Kyröstä kertoo olleensa viemässä edellisiä lahjoitusambulansseja Ukrainaan vuosi sitten. Kokemus vahvisti halua olla mukana auttamassa.
– Välillä on sähköä, välillä ei ole. Välillä ollaan pommisuojissa. Välillä tuntuu, että siellä on hyvin painostava tunnelma ja välillä ovat olleet helpottuneita. Nyt painaa epävarmuus tulevasta, Järvelä kuvailee.
Autot täynnä avustustarvikkeita
Tämän vuoden keräys on jatkoa viime vuoden keräykselle, jolloin klubit toimittivat Ukrainaan kuusi ambulanssia. Lahjoitetut ambulanssit ovat Lions Club Paattisten klubipresidentti Timo Tanskasen mukaan päivittäin käytössä Ukrainassa.
– Ensisijaisesti ambulanssit on tarkoitettu siviiliuhrien auttamiseen. Viimeisimmän tiedon mukaan kaikki lahjoitetut ambulanssit ovat edelleen käytössä, eli eivät ole onneksi joutuneet iskun kohteeksi.
Ambulanssit on hankittu käytettyinä huutokaupoista Suomesta ja Ruotsista. Lahjoitusambulanssit on pakattu täyteen sairaalavarusteita ja avustustarvikkeita, joita on saatu Pro Patria Suomi-Ukraina ja Ukrainalaiset Suomessa -yhdistyksiltä sekä hyvinvointialueiden suljetuilta terveysasemilta.
Ennen Ukrainaan lähtöä autosaattue pysähtyy vielä yleisön nähtäville torstaina 27. maaliskuuta Helsingin Senaatintorille.