lauantai, 21 joulukuun

Ulkoministeriön mukaan hätäapu on suunnattu Libanonin sisäisten pakolaisten, Libanoniin saapuneiden pakolaisten sekä heitä auttavien yhteisöjen tukemiseen.

Yhdysvallat ilmoittaa toimittavansa lisää humanitaarista apua Libanoniin lähes 157 miljoonan dollarin eli noin 143 miljoonan euron arvosta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken kertoi asiasta lausunnossaan perjantaina paikallista aikaa.

– Tällä rahoituksella puututaan Libanonin sisäisten pakolaisten, Libanoniin saapuneiden pakolaisten sekä heitä auttavien yhteisöjen uusiin ja olemassa oleviin tarpeisiin. Avustuksilla tuetaan myös naapurimaahan Syyriaan pakenevia ihmisiä, ulkoministeri Blinken sanoo lausunnossaan.

Hätäpaketti sisältää muun muassa ruokaa, suojia, peittoja, hygieniatarvikkeita ja vettä.

Israelin hyökkäys Libanoniin on pakottanut arviolta yli miljoonan ihmisen pakenemaan kodeistaan. Maassa oli ennestään ainakin miljoona Syyrian pakolaista.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi maanantaina, että satatuhatta libanonilaista ja syyrialaista oli paennut Libanonista Syyriaan.

Yhdysvaltain hallitus on sanonut tukevansa Israelin sotilasoperaatiota Libanonissa. Yhdysvallat on kuitenkin sanonut olevansa huolissaan operaation humanitaarisista vaikutuksista.

Lähde: Reuters

Jaa.
Exit mobile version