lauantai, 21 joulukuun

Mies on kertonut kuulusteluissa aikoneensa tehdä iskun suureen yleisöjoukkoon. Mukana teon suunnittelussa oli alaikäinen henkilö, joka on myös otettu kiinni.

Yhdysvalloissa liittovaltion poliisi FBI on ottanut kiinni 27-vuotiaan miehen, jonka epäillään suunnitelleen terrori-iskua presidentinvaalipäivälle 5. marraskuuta.

Asiasta kertoo maan oikeusministeriö.

Vuonna 2021 Yhdysvaltoihin Afganistanista tullut mies on kertonut kuulusteluissa aikoneensa tehdä iskun suureen yleisöjoukkoon.

Mukana teon suunnittelussa oli alaikäinen henkilö, joka on myös otettu kiinni.

Maanantaina kiinniotetut epäillyt olivat jääneet kiinni sen jälkeen, kun he olivat hankkineet AK-47-kiväärejä ja ammuksia.

27-vuotiaalla syytetään olevan yhteyksiä Isis-terroristijärjestöön.

Jaa.
Exit mobile version