perjantai, 10 tammikuun

Valvontalento suuntautui itärajan tuntumaan Kouvolan ja Joensuun väliseen ilmatilaan.

Yhdysvaltain ilmavoimien Boeing RC-135W Rivet Joint -tiedustelukone lensi illansuussa Suomen ilmatilassa. Kone lensi edestakaisin Kouvolan ja Joensuun välillä parin tunnin ajan.

Kone aloitti matkansa iltapäivällä Waddingtonin lentotukikohdasta Isosta-Britanniasta, josta se lensi Tanskan ja Ruotsin ilmatilan kautta Suomenlahdelle. Suomen ilmatilaan kone tuli Hangon pohjoispuolelta ja jatkoi sieltä suoraan itärajan läheisyyteen.

Suomessa lentänyt Yhdysvaltain ilmavoimien RC-135W Rivet Joint on signaalitiedustelukone, jolla voidaan havaita ja paikantaa esimerkiksi tutkasignaaleja sekä erilaisia radiojärjestelmiä ja analysoida viestiliikennettä.

Kone lensi noin kymmenen kilometrin korkeudessa, jolloin sen sensorit kykenevät seuraamaan useiden satojen kilometrien päässä Venäjän puolella tapahtuvaa viestintää.

Tarkoituksena on pääasiassa kerätä tietoja kohdemaan asevoimien toiminnasta.

Signaalitiedustelun avulla voidaan myös selvittää, onko esimerkiksi rajan läheisyydessä laitteita, jotka lähettävät radiosignaaleja. Sen avulla voidaan päätellä, onko alueella henkilöitä, jotka pyrkisivät esimerkiksi laittomasti ylittämään rajan.

Viime aikoina Yhdysvaltain signaalitiedustelukone on tehnyt valvontalentoja säännöllisesti Itämeren ohella myös Valko-Venäjän rajan tuntumassa. Kone on lentänyt säännöllisesti myös Mustallamerellä.

Jaa.
Exit mobile version