WASHINGTON Yhdysvaltojen lentokenttien rajatarkastuksissa kuulustellaan aiempaa tiukemmin myös suomalaisia. Kolme viime päivinä Yhdysvaltoihin saapunutta suomalaista kertovat kokemuksistaan Ylelle.
Henkilöt kertovat tapahtumista nimettöminä, koska he eivät halua joutua vaikeuksiin Yhdysvaltojen hallinnon kanssa. Haastateltavien henkilöllisyydet ja heidän maahan saapumistensa ajankohdat ovat Ylen tiedossa.
Juttua varten haastatellut suomalaiset saapuivat eri puolille Yhdysvaltoja eri lennoilla. Heillä kaikilla oli rajatarkastuksissa mukanaan voimassaoleva viisumi tai pysyvä oleskelulupa (green card) tai Suomen passin lisäksi Yhdysvaltain passi.
Kaikki suomalaiset pääsivät lopulta Yhdysvaltoihin sisälle, mutta he kaikki arvioivat viimeisimmän rajatarkastuksen olleen tiukin heidän kokemistaan.
Rajavartija vaati paperista kopiota työluvasta
Yhdysvaltoihin hiljattain työviisumilla asettautunut suomalainen kertoo, että aiemmin hänellä ei ole ollut rajatarkastuksissa mitään ongelmia, vaan tarkastukset olivat kestäneet joitakin sekunteja.
Viime kerralla lentokentän rajatarkastaja ei kuitenkaan suostunut päästämään häntä perheineen ensiksi maahan sisään, koska hänellä ei ollut passin ja viisumin lisäksi mukana paperista kopiota I-797-lomakkeesta.
I-797-lomake on vahvistus henkilölle myönnetystä Yhdysvaltojen työluvasta, joka vaaditaan työviisumia hakiessa. Se ei ole kuitenkaan myönnetyn viisumin osa.
Suomalainen kertoo, että rajavartijat eivät olleet kysyneet lomaketta kertaakaan aiemmin, eivät edes hänen muuttaessaan Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa.
Suomalaisella oli lomake tallessa digitaalisessa muodossa, mutta rajatarkastaja vaati nähdä asiakirjan paperisena.
– Olet kelpaamaton [Yhdysvaltoihin], suomalainen kertoo rajatarkastajan toistaneen hänelle.
Suomalaisen mukaan rajatarkastaja syytti häntä lisäksi valehtelijaksi ja ajan tuhlaajaksi, kun hän etsi lomaketta tietokoneensa tiedostoista.
Suomalainen kertoo, että joidenkin minuuttien jälkeen tarkastaja kuitenkin sanoi päästävänsä hänet ja perheensä tämän kerran rajan yli, koska heillä oli mukanaan pieni lapsi.
Rajavartija tivasi salakuljettamisesta
Atlantan lentokentälle viime sunnuntaina laskeutunut suomalainen kertoo, että rajatarkastukseen ei ollut pitkää jonoa, mutta jono liikkui tavallista hitaammin ja poliisi kävi hakemassa jonosta ihmisiä takahuoneeseen.
Kansasin osavaltiossa asuva suomalainen on elänyt Yhdysvalloissa yli vuosikymmenen ajan, ja hänellä on myös Yhdysvaltojen kansalaisuus. Hän kertoo ylittäneensä rajan useita kymmeniä kertoja ilman ongelmia.
Suomalainen kertoo, että tällä kertaa rajatarkastaja alkoi tivata häneltä ja hänen amerikkalaiselta puolisoltaan, mitä lahjoja puoliso oli ostanut Euroopasta.
Puoliso vastasi, että hän ei ostanut matkalta lahjoja. Rajatarkastaja jatkoi kysymällä molemmilta, yrittääkö pari salakuljettaa maahan merkkilaukkuja.
– Ei todellakaan, suomalainen kertoo vastanneensa.
Suomalainen kertoo, että rajatarkastaja kysyi, miksi hän ei salakuljettaisi laukkuja. Suomalainen sanoo vastanneensa, että se on väärin. Rajatarkastaja kysyi, miksi se on väärin. Suomalainen vastasi, että salakuljettamisesta joutuu ongelmiin. Rajatarkastaja kysyi, että minkälaisiin ongelmiin.
– Se vain jatkui, eikä mikään vastaus riittänyt.
Suomalaisen mukaan hänelle jäi tilanteesta tunne, että rajavartija odotti hänen sanovan vahingossa jotain väärää.
Hän kertoo, että pitkään jatkuneen vänkäyksen jälkeen rajatarkastaja ojensi heille hiljaa passit ja jäi tuijottamaan. Pari ei ollut varma, onko heillä lupa kävellä tarkastuksesta eteen päin, mutta lopulta he lähtivät pois ilman estelyitä.
Rajavartija kuulusteli tavatuista ihmisistä
Viime sunnuntaina Euroopasta Detroitiin lentänyt suomalainen kertoo, että rajatarkastaja tivasi häneltä, keitä kaikkia hän oli tavannut Euroopassa käydessään.
Lisäksi rajavartija halusi tietää, onko suomalaisella lompakossa käteistä. Lain mukaan Yhdysvaltoihin saapuvan tai maasta lähtevän täytyy ilmoittaa rajavartijalle vain, jos hän kantaa mukanaan yli 10 000 dollarin arvosta käteistä.
Lentoemäntänä työskentelevä suomalainen asuu perheensä kanssa Missourin osavaltiossa. Hänellä on Yhdysvaltoihin pysyvä oleskelulupa, jota hän kertoo rajatarkastajan tutkineen hiljaa pitkän aikaa.
Suomalainen sanoo lentäneensä viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana Yhdysvalloista pois ja takaisin useita kertoja vuodessa, eikä ikinä kohdalle ollut osunut yhtä hankalaa tarkastusta, vaikka lopulta myös hänelle ojennettiin hiljaa passi takaisin käteen.
– Tuli olo, että olisin tehnyt jotakin väärin, kun poistuin maasta ja palasin takaisin, suomalainen sanoo.
Trumpin rajatiukennukset alkavat näkyä
The Wall Street Journal -lehti kirjoitti tällä viikolla, että Yhdysvaltain rajavartijat ovat tiukentaneet ympäri maata kuulusteluita ja alkaneet ottaa rajapisteillä ihmisiä herkemmin säilöön.
Yhdysvallat valmistelee lisäksi listaa yli 40 valtiosta, joiden kansalaisten pääsyä Yhdysvaltoihin aiotaan joko rajoittaa merkittävästi tai kieltää kokonaan, kertoo sanomalehti The New York Times.
Suomi tai muut Euroopan unionin maat eivät ole tällä listalla.
Kaikki tätä juttua varten haastatellut suomalaiset sanovat, että heistä tuntuu kuin rajavartijat olisivat saaneet silti ohjeistuksen tiukentaa käytäntöjä kaikkien ulkomaalaisten kohdalla, sillä tarkastusten tiukkuus muuttui niin nopeasti.
Ranskan korkeakoulutus- ja tutkimusministeri Philippe Bastille kertoi tällä viikolla, että Yhdysvallat käännytti toissaviikolla rajalla ranskalaisen tutkijan, koska hän oli arvostellut Trumpin hallintoa henkilökohtaisissa viesteissään.
Ylen haastattelemilta suomalaisilta ei kysytty rajatarkastuksissa, mitä mieltä he ovat presidentti Donald Trumpista. Rajavartijat eivät myöskään vaatineet suomalaisten puhelimia tai muita älylaitteita tarkastettaviksi.
Haastateltavat sanovat ryhtyneensä silti toimiin, jotta rajatarkastuksessa olisi ensi kerralla vähemmän riskejä.
Työviisumilla Yhdysvalloissa asuva suomalainen sanoo pohtivansa, onko hän joutunut hallinnon mustalle listalle. Hän sanoo poistaneensa viime päivinä joitakin vanhoja sosiaalisen median viestejä.
– Olen huomannut sensuroivani nyt somejulkaisujani, hän sanoo.
Detroitiin laskeutunut suomalainen sanoo puolestaan aikovansa käydä puhelimensa läpi ja tarkistavansa, millaisia meemejä sieltä löytyy tallennettuna.
– Ensi kerralla rajatarkastusta kohti kävellessä varmasti jännittää, hän sanoo.
Atlantassa rajatarkastuksessa pitkään tenttaukseen joutunut suomalainen sanoo puolestaan, että ei suunnittele Yhdysvalloista pois lähtemistä hetkeen.
Häntä jännittää, pääsevätkö hänen perheenjäsenensä tapaamaan häntä jatkossa, sillä heillä ei ole Yhdysvaltoihin viisumia vaan he anovat lyhytaikaisempaa Esta-matkustuslupaa.
Ulkoministeriö muistutti eilen perjantaina päivittämässään Yhdysvaltojen matkustustiedotteessa, että Esta tai viisumi eivät vielä välttämättä oikeuta maahantuloon Yhdysvaltoihin.
Yhdysvaltoihin pääsy on ratkaistu aina vasta rajatarkastuksessa, mutta suomalaisella passilla Yhdysvaltoihin matkustaminen on ollut verrattain helppoa useiden vuosikymmenien ajan.
Työviisumilla Yhdysvalloissa asuva suomalainen sanoo ottavansa ensi kerralla laukkuunsa mukaan noin sata sivua papereita, joita hän hankki viisumia anoessaan.
– Täytyy päästä myös sukuloimaan Suomeen. Jos ensi kerralla tänne takaisin tullessa käännytetään, niin se on sitten siinä, hän sanoo.