Suomi varautui 80 vuotta sitten aloittamaan sissisodan, jos Neuvostoliitto miehittäisi maamme.
Tähän varauduttiin kätkemällä suuret määrät aseita ja tarvikkeita salaisiin varastoihin eri puolille Suomea. Suunnitelmat paljastuivat, mutta juuri siksi Suomi säästyi miehitykseltä.
Tässä jutussa kerromme, mistä hankkeessa oli kyse, miten se paljastui ja mitä siitä seurasi.
Aseiden hajavarastointi
Vuoden 1944 syksyllä elettiin vaarallista aikaa.
Neuvostoliitto oli pakottanut Suomen rauhaan. Pohjois-Suomi piti tyhjentää saksalaisista sotilaista, jotka olivat olleet vastuussa Suomen itärintamasta Kainuusta pohjoiseen.
Rauhansopimus solmittiin syyskuussa. Silti Neuvostoliitto työnsi joukkojaan Suomussalmelle, Kuusamoon ja Sallaan.
Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Marko Palokankaan mukaan Puolustusvoimissa ymmärrettiin, että on olemassa todellinen uhka, että Neuvostoliitto miehittää Suomen ja tekee maasta kommunistisen kansantasavallan.
Niinpä päämaja aloitti aseiden, patruunoiden ja muun sotamateriaalin varastoinnin sissisotaa varten.
Suomen armeija oli vahvimmillaan aselevon solmimisen hetkellä. Sotahistorioitsija Mika Kulju arvioi, että Suomen armeija olisi pystynyt jatkamaan taistelua olemassa olleen materiaalin avulla vielä noin puoli vuotta.
– Se selittää, miksi aseiden hajavarastoinnista tuli niin laajamittaista toimintaa, että voidaan puhua jopa kansanliikkeestä, Kulju kertoo.
Aseiden hajavarastointiin osallistui Kuljun mukaan aktiivisesti noin 1 500–2 000 henkilöä.
Hankkeessa noudatettiin tiukkaa operaatioturvallisuutta, eli toiminta salattiin niin hyvin kuin mahdollista. Silti se paljastui Neuvostoliitolle, kun yksi osallisista petti porukan.
Hanke paljastuu Oulussa
Suurimmat asevarastot perustettiin Oulun suojeluskuntapiiriin, sillä Lapin sodan suomalaisia joukkoja huollettiin Oulun kautta. Tavaraa oli helppo ohjata salaisiin varastoihin.
Maamme on kapeimmillaan Oulun korkeudella, ja oli vaarana, että Neuvostoliitto katkaisee Suomen, jolloin menettäisimme maayhteyden Ruotsin kautta länteen.
Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen varastoiduilla aseilla ja muulla materiaalilla olisi varustanut sissisotaan kaksi pataljoonaa eli noin 1 700 taistelijaa.
Oulussa ja lähikunnissa oli lopulta niin paljon aseita varastoissa, että siitä tuli julkinen salaisuus vuoden 1945 keväällä.
Se piti siihen asti, kunnes koulutukseen alettiin ottaa uusia miehiä, joille haluttiin opettaa kokeneiden kaukopartiomiesten toimintamalleja.
Mika Kuljun mukaan tässä vaiheessa mukaan tuli henkilöitä, joihin ei voinut luottaa niin vakaasti kuin hankkeen alkuvaiheen tarkasti valittuun henkilöstöön.
Yksi heistä oli 23-vuotias sotamies Lauri Kumpulainen. Hän varasti Iissä olleesta elintarvikekätköstä säilykkeitä ja myi niitä Oulussa.
Upseerit pääsivät Kumpulaisen jäljille ja virittivät hänelle ansan Iin kätkölle. Kumpulainen kuitenkin arvasi, että oli joutumassa kiinni, ja pääsi pakoon.
Kumpulainen yritti ensiksi kiristää rahaa esimieheltään vänrikki Sulo Uitolta ja hankkeesta Oulussa vastaanneen majuri Aito Keravuoren apulaiselta Toivo Heiskaselta. Kun kiristys ei onnistunut, hän pakeni Ouluun SKDL:n eli Suomen kansan demokraattisen liiton puoluetoimistolle. Sieltä hän meni yhdessä puoluetoimitsija Lauri Kilpeläisen kanssa liittoutuneiden valvontakomission Oulun toimistolle ja antoi hankkeen ilmi.
Tästä alkoi tapahtumasarja, joka johti vähitellen koko hajavarastointihankkeen paljastumiseen ja 2 615 henkilön pidättämiseen. Heistä 1 488 sai lopulta vankeusrangaistuksen.
Tätä varten Neuvostoliitto painosti Suomen säätämään taannehtivan lain, jotta aseiden hajavarastoinnista saatiin rikollista ja varautujat saatiin tuomittua. Laki oli Suomen perustuslain vastainen.
Mediassa aseiden hajavarastointihankkeesta alettiin käyttää nimitystä asekätkentä.
Miehitysaikeiden peruuntuminen
Aseiden hajavarastointi suunniteltiin Suomen turvaksi siltä varalta, että maamme miehitettäisiin tai kommunistit yrittäisivät vallankumousta Neuvostoliiton tukemana.
Hankkeen paljastuminen oli kuitenkin lopulta se, mikä sai Neuvostoliiton perumaan aikeensa.
Kätketyt aseet ja varusteet olivat Neuvostoliitolle selkeä signaali, että suomalaiset eivät alistuisi miehitykseen ilman vastarintaa. Se johtaisi verenvuodatukseen, mitä Neuvostoliitto ei halunnut, sanoo dosentti, yliopistotutkija Heikki Roiko-Jokela Jyväskylän yliopistosta.
Neuvostoliitossa ymmärrettiin, että aseita saattoi olla eri puolilla maata varastoissa miten paljon hyvänsä. Sissisota saattaisi pahimmillaan kestää vuosikausia, eikä Neuvostoliitolla ollut haluja niin suureen riskinottoon.
Aseiden hajavarastointi oli Marko Palokankaan mukaan strateginen viesti, että Suomi olisi valmis jatkamaan taistelua viimeiseen hengenvetoon ja veripisaraan saakka. Viesti meni perille, ja Suomi vältti miehityksen.
Ukrainakin varautuu huonoon rauhaan
Ukrainan voidaan ajatella olevan nyt samassa tilanteessa jossa Suomi oli vuonna 1944. Ukrainassa pelätään huonoa rauhaa, jossa Venäjälle jouduttaisiin luovuttamaan alueita.
Marko Palokankaan mukaan tapa, jolla Suomi valmistautui mahdolliseen miehitykseen muistuttaa hyvin paljon keinoja, joilla Ukraina pyrkii säilyttämään valtiollisen itsemääräämisoikeuden, vapauden ja itsenäisyyden.
Heikki Roiko-Jokela arvioi, että Ukrainassa ei vielä välttämättä toteuteta asekätkentää, mutta suunnitelmia pahimman varalle voi olla olemassa.
Mikäli Ukraina kätkee aseita, siitäkään ei kuulla julkisuudessa, kuten ei Suomenkaan suunnitelmasta ollut tarkoitus.
Mutta pelkkä epäilys asekätköistä voi olla Venäjälle pelote, että ukrainalaisilla on kyky ja tahto jatkaa taistelua myös tilanteessa, jossa tulisi ehdoton rauha tai maa miehitettäisiin.
Jutussa on käytetty lähteenä haastattelujen lisäksi Matti Lukkarin kirjaa Asekätkentä (1984).
